keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Kustaa: Mitä pelkäät pelätessäsi toisen raivoa tai väärin ymmärretyksi tulemista?

Synnöve: Illuusioiden katoamista, omien ajatusrakennelmieni kaatumista, tyhjää. Toisen ajatusrakennelmien kaatamista, mielipahan tuottamista, kaaosta.

Kustaa: Tyhjä ja kaaos ovat elämää.

Synnöve: Jumala loi kaaokseen järjestyksen.

Kustaa: Järjestys on hetkellistä. Ainakin ihmiselle, joka ei pysty lakia noudattamaan koskaan loppuun asti. Jumalalle se kenties onkin lopullista.

Synnöve: Armo laittaa asiat järjestykseen yhä uudestaan?

Kustaa: Niin, kaaoksen kautta.

sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Kustaa ja Synnöve saivat yhteistuumin ja Hannelen tavallisuus- ja arkisuustoiveen kannustamana aikaan jonkinmoisen adventtisaarnan. Seurakunnan martat kiittivät.

torstai 19. marraskuuta 2009

Kustaa: Miksei. Ahti kirjoittaa: "Meidän on itse opittava ajattelemaan - meidän on pakotettava itsemme ajattelemaan ja kunnioittamaan toista ihmistä. Ajatteleminen on työtä, jonka avulla synnytetään ajattelua. On opittava kuvittelemaan, että toinen ihminen osaa itse ajatella. Tällaisia ihmeitä olen nähnyt. Olen nähnyt, miten typeryys muuttuu ajattelun kirkkaudeksi pelkästään siten, että se kuvitellaan mahdolliseksi ja että siihen annetaan lupa. On olemassa ihmisiä, joiden seurassa tyhmä menettää pelkonsa ja häpeänsä. Kuvitelkaa ne ihastuttavat kasvot. Kuunnelkaa onnetonta, joka hämmästyneenä sanoo: "Hei, sinäpä olet kummallinen. Taidat pitää minua ihmisenä!"

keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Synnöve: Jätit naistenpiirissä lukematta rintahaarniskan selityksen lopun: "Etsin Jumalaa, mutta en löytänyt häntä. Etsin omaa sieluani, mutta en ymmärtänyt sitä. Etsin veljeäni – ja löysin kaikki kolme." Mitä jos kokeilisit?
Synnöve: Eilisessä hiippakunnan papiston remonttipäivässä joku alustajista veti ajatuksensa yhteen sanomalla, että vuorovaikutuksesta löytyvät kaikki ratkaisut kaikkiin ongelmiin. Dekaanikin veti koko päivän yhteen puhumalla vuorovaikutuksesta neljään suuntaan: evankeliumiin ja sen miettimiseen mitä se oikein on, arkeen ja tavallisen elämän lukutaitoon (mitä itketään, mistä iloitaan), omaan kieleen (miten ihmiset sanoittavat elämäänsä) ja Jumalaan, joka siis on hänelle elävä persoona, jonka edessä voi olla.

Kustaa: Mihin tässä kaikessa vuorovaikutuksen korostuksessa jää tilaa ihmisen yksinäisyyden tarpeelle?

Synnöve: Ehkä siinä, että asioita tulisi ajatella itse? Tai Jumalan edessä olemisessa?

tiistai 17. marraskuuta 2009

Kustaa: Minä haluaisin ajatella itse. Yhtenä iltana ajattelin appelsiinia. Haluaisin ajatella myös Jumalaa itse.

Synnöve: Kaarlo sanoi taas tänään, ettei diggaa sellaista Jumalaa, joka ei ole persoona, ja jonka puhuteltavissa tai edessä ei voi olla. Entäs sinä?

Kustaa: Luin eilen naistenpiirissä Pyhän Patrikin rintahaarniskan: "Kristus kanssani, Kristus sisälläni, Kristus takanani, Kristus edessäni, Kristus vierelläni, Kristus voittajani, Kristus lohduttajani ja vahvistajani, Kristus allani, Kristus ylläni, Kristus levossa, Kristus vaarassa, Kristus kaikkien rakkaitteni sydämessä, Kristus ystävän ja vieraan suussa" sekä David Adamin kokoaman selityksen sille. Pyysin itse kutakin kuulostelemaan, minkä kohdan on itse kokenut. Ajattelin lukiessani, että olen ehkä kokenut tuon kaiken, mutta en koe sitä koko aikaa. Uskon siihen silti.

Synnöve: Onko Kristus sinulle persoona jonka edessä tai puhuteltavana voit olla?

Kustaa: On välillä. Välillä uskallan ajatella, etten elä enää minä vaan Kristus minussa. Silloin ei oikein voi puhutella tai olla edessä.
Kirsti (kommentissa): Kustaa, minulle nämä ovat käytännöllisiä kysymyksiä. Hienot sisäiset löydöt kiinnostavat minua jos näen niiden toimivan toisen ihmisen elämässä. Jos ne eivät näytä toimivan, suhtaudun niihin skeptisesti, vaikka ne kuulostaisivat kuinka hienoilta.

Sinä sanot, että nämä ajatukset toimivat elämässäsi.Tietysti otan huomioon että olen ymmärtänyt jotain väärin. On kuitenkin myös niin, että toinen ihminen voi nähdä meistä asioita, joita emme itse näe, tai emme halua myöntää itsellemme. On siis mahdollista, että minä näen sinussa jotain sellaista, jolle itse olet sokea. Tämä luonnollisesti pätee myös toisin päin, toisin sanoen että minä olen sokea itselleni, ja joku toinen voi nähdä tarkemmin.

Sanot, etten auttanut sinua syvemmälle löytöihisi. Oletko varma? Onko myötäsukaisuus ainoa tapa auttaa ihmistä syvemmälle löytöihinsä?

Kustaa: Myönnät käsittääkseni, että kumpikin koemme maailman välillä yksinäisenä paikkana ja välillä emme. Kuvitellaan että se on sitä puoliksi ja puoliksi. Eikö silloin ole oikeassa sekä se, joka mainitsee ensin yksinäisyyden että se joka näkee sen vasta yhteisten hetkien jälkeen?

En haikaile myötäkarvaan silittämisen perään, vaan erilaisuuden kunnioittamista. Että kertoisit miten itse koet asiat ilman että se vaikuttaisi ainoalta mahdolliselta tavalta ja nostattaisi minut puolustuskannalle. Sinun seurassasi olen usein nauttinut juuri siitä, mutta en nyt. Voi olla että ymmärrän kommenttisi väärin. Ehkä tulkintaani värittää se, että olet sanonut pitäväsi Synnövestä mutta et minusta. Toki tämä keskustelu auttaa minua ymmärtämään itseäni paremmin, mutta samaan tulokseen voisi käsittääkseni päästä miellyttävämminkin.

Synnöve: Minua on viisikymmentä vuotta neuvottu olemaan aktiivisempi ja sosiaalisempi. Se on saanut minut käpertymään itseeni entistä enemmän, kunnes olen tajunnut ihmisten näkevän minussa enemmän itseään kuin minua. Mutta kun annan luvan itselleni olla välillä mörtsi, olo helpottuu usein aika piankin. Toisinaan se taas vaatii, että saan sanoa apean oloni jollekulle sanoiksi ennen kuin se katoaa.

Periaatteessa myönnän ja olen paljon itsekin puhunut siitä, että ihmiselle tekee viime kädessä hyvää kuulla ns. ikäviäkin asioita itsestään, nähdä itsensä toisen silmin. Käytännössä olen sitä itse kuitenkin aika huonosti sietänyt. Sillä olenhan myös itseni paras tuntija, vaikka välillä erehdynkin.

Kustaa: Minulla on muutama vahva kokemus siitä, kuinka kaikesta irtipäästäminen on tuonut elämään iloa. Millaisena sinä sitten näet elämäni, Kirsti, mikä siinä ei toimi vaikka väitän niin?

Synnöve: Tänään taisin puhua viimeisen kerran naispappeuden vastustamisestani julkisesti. Taitaa olla aika jättää se vaihe lopultakin taakseni.

21:59

Synnöve: Ehkä myös muiden ihmisten elämien parantelu, jos he eivät sitä itse pyydä. Silloin kun oma elämäni takkuaa pahiten, taidan olla herkin neuvomaan muita.

maanantai 16. marraskuuta 2009

Synnöve: On niin vaikeaa tietää, mitä itse ajattelee. Eilisessä kastejuhlassa tunsin kyllä, kuinka ihmiset kuuntelivat minua intensiivisesti, mutta kun kukaan ei sanonut mitään, epäilin, että minut oli taas ymmärretty väärin, pahastuttukin ehkä. Ajattelin puhuneeni jollain lailla väärin. Tänään hoitelin vielä lapsen isän kanssa paperiasioita ja kysäisin juhlasta. Kaikki olivat tykänneet ja kehuneet kovasti, tiedä sitten mitä. Mielialani kuitenkin nousi.

Kustaa: Ensimmäinen tulkintasi ihmisistä näyttää olevan, ettet kelpaa heille. Ehkei sinun kannattaisi uskoa ensivaikutelmaasi. Kirstikin piti keskusteluamme kiinnostavana, vaikka muuta pelkäsit.

Synnöve: Huomenna pitäisi puhua naispappeuden vastustamisen varjoista. Tuohon tapaani suhtautua ihmisiin naispappeuden vastustaminen sopi hyvin. Kaikki olivat syntisiä eikä kukaan kelvannut viime kädessä. Omaan itseen ja omaan arviointiin ja ajatteluun ei siksi voinut luottaa. Tarvittiin ulkopuolinen auktoriteetti, jolle olla mitään kyselemättä kuuliainen. Tarvittiin luotettavat opettajat.

Kustaa: Opettelit sitten kuuntelemaan itseäsi, tunteitasi, tahtoasikin.

Synnöve: Ainakin yritin. Tunteeni ja tahtoni vain heilahtelevat ja vaihtelevat.

Kustaa: Opettelit luopumaan niistä, olemaan tyhjä.

Synnöve: Tyhjyys täyttyy milloin milläkin.

Kustaa: Niin aina, tässä elämässä. Odotitko lopullista rauhaa?

Synnöve: Niin kai, on vaikea suostua sekä liikkeeseen että lepoon. Helpompi olisi keskittyä vain toiseen.

perjantai 13. marraskuuta 2009

Kirsti (kommentissaan): Kustaa, missäs minä olen väittänyt, että kaikkien pitäisi olla niin kuin minä? Kerron vaan, että maailmaa ja ihmisten välistä vuorovaikutusta voi kyllä tarkastella toisestakin näkökulmasta kuin mitä itse olet tottunut tekemään.

Kustaa: Niinpä kerrot, sen sijaan että olisit auttanut minua syvemmälle omiin löytöihini olemalla kiinnostunut niistä. Kuitenkin juuri ne ovat puhutelleet minun ominaislaatuani ja ruokkineet minua tässä maailmassa, jonka jokainen näkee omalla tavallaan.

Synnöve: Uskon että tie toisten ymmärtämiseen kulkee itsen ymmärtämisen kautta. Mitä paremmin tuntee itsensä (ja sen ettei itseään voi loppuun asti tuntea) sitä paremmin näkee toisessa yhteisiä ominaisuuksia ja eriäviä piirteitä.

23.21

Kustaa: On ollut hauskaa, että Kirsti ja Saima ovat keskustelleet täällä. Mielelläni kuulen erilaisia näkemyksiä. Mutta lauseet "Mikä estää ajattelemasta toisin päin? Että perimmäinen yhteisymmärrys ja nähdyksituleminen on tosiasia, jonka yksinäisyyden välähdykset hetkellisesti karkoittavat?" saivat minut puolustuskannalle. Kuulin ne vaatimuksina, että kuuluisi ajatella toisin päin. Vastasin että minulla se vain toimii toisin, enkä huomannut tulleeni kuulluksi.
Kirsti (kommentissa): Minä taas koen, että omalla toiminnallani muokkaan maailmaa tahtomattanikin koko ajan. Jos en odota ihmisten ymmärtävän minua, käy usein niin etteivät he sitten ymmärräkään. Jos odotan ihmisten ymmärtävän, tapahtuu usein niin että he ymmärtävätkin, ainakin hiukan.

Ymmärtäminen ja ymmärtämättömyys eivät mielestäni ole jotain minusta ja muista ihmisistä riippumattomia suureita jotka vain ovat tai eivät ole, vaan vuorovaikutuksessa toistemme kanssa me tuotamme niitä. Olemme tuotantolaitoksia jotka koko ajan tuottavat ymmärtämistä ja ymmärtämättömyyttä.

Olen huomannut, että ymmärtämättömyyden tuottaminen tapahtuu usein ihan spontaanisti, omalla painollaan. Ymmärtämisen tuottaminen vaatii sitä että on hereillä.

Synnöve: Minun pitäisi alustaa ensi viikolla papeille ryhmäkeskustelu toisen papin kanssa siitä, onko naisilla pappisvirassa vielä varjoja. Osaan ajatella asiaa vain itseni kannalta, ja kyllä, näen yhä itsessäni varjoja, joiden nimi on tunnevammaisuus. Ne ajoivat aikanaan vastustamaan naispappeutta, eivätkä ne ole hellittäneet terapioista sun muista huolimatta. Tuon sanan taakse olisi paljon helpompi piiloutua kuin koettaa ymmärtää itseään.

Kustaa: Kirsti, pitäisikö siis kaikkien olla niin kuin sinä? Synnöve, unohda se sana. Muista ainutlaatuisuutesi.

torstai 12. marraskuuta 2009

Kirsti(kommentissa): Minusta olisi masentava elää niin että en odottaisi mitään. Iloisten asioiden odottaminen on ihanaa jo sinänsä. Pettymys on pikkujuttu sen päätteeksi, ja usein on niin ettei pettymystä tulekaan.

Synnöve: Minusta taas on ollut masentavaa odottaa, että jostain ilmestyisi ihminen, joka minua ymmärtäisi. Miellyttävämpää on ollut iloita puista ja satunnaisista kohtaamisista. Toki olen odottanut sovittuja tapaamisia, siivonnut ja laittanut ruokaakin odotuksen tuomalla innolla, silloin kun tapaaminen on sovittu luokseni, ja silti odotukseni on jossain mielessä sisällyksetöntä. En enää kohdista odotustani mihinkään niin usein kuin ennen. Sovin tapaamisia tapaamisen ilosta, en jaksaakseni elää enkä auttaakseni muita.
Kirsti (kommentissa): "Ehkä ajan takaa sitä, että perimmäinen yksinäisyys on tosiasia, jonka yhteisymmärryksen välähdykset tai nähdyksi tulemiset hetkellisesti karkoittavat."
Mikä estää ajattelemasta toisin päin? Että perimmäinen yhteisymmärrys ja nähdyksituleminen on tosiasia, jonka yksinäisyyden välähdykset hetkellisesti karkoittavat?

Kustaa: Mieluummin en odota mitään ja yllätyn iloisesti kuin odotan ymmärrrystä ja petyn katkerasti. Muuta selitystä en ole keksinyt. Minulla se vaan toimii näin päin.

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Kirsti (kommentissa): Eihän se katsominen _minulle_ riitä, ja väitän ettei ritä Ahdille eikä Kustaallekaan. Mutta ajattelen, että sekin on parempi että joku edes katsoo, kuin että ihan omassa loistavassa yksinäisyydessään itselleen ja universumille "kukkii" tai mitä ihmettä nyt tekeekin.

Kustaa: Totta, Ahti kirjoittaa paitsi loistavasta yksinäisyydestä myös läsnäolon ikävästä. Ehkä ajan takaa sitä, että perimmäinen yksinäisyys on tosiasia, jonka yhteisymmärryksen välähdykset tai nähdyksi tulemiset hetkellisesti karkoittavat. Yksinäisyyden voi kestää, tai sitä voi koettaa paeta. Soisin mieluummin kestäväni kuin pakenevani.

Synnöve: Tarkoitan kukkimisella omaehtoista tekemistä sen sijaan että laskeskelisin, millä parhaiten miellyttäisin ihmisiä.

Saima (kommentissa): Se on varmasti just ihmisen kaipaus, että joku näkisi pohjaan asti, selkeämmin kuin ehkä itsekään näkee. Sanottaisi sitä pahaa oloa, joka on epämääräisenä möykkynä sisällä. - Toisaalta jollain tasolla riittää, kun edes pieneltä osalta sivuaa toisen tuskaa, ei täysin ymmärtäen tai ymmärretyksi tullen, mutta vähän kuitenkin, ehkä riittävästi.

Synnöve: Niin, minulle on riittänyt, että olen tullut sen verran nähdyksi, että olen alkanut itsekin uskaltaa katsella ja ilmaista itseäni. Pettymys on tullut sitten siinä kohdassa, kun sanottavani ei kohtaakaan vastakaikua toisessa.

Kustaa: Vaikeinta on olla ihmisten kanssa, joilla on omasta mielestään kaikki hyvin. Silloin ajattelen etten ole kukaan. Pääsen sillä pois kuvittelemieni itseeni kohdistuvien paineiden alta vain puhumaan sitä mikä puhuttavaksi sillä hetkellä annetaan.

tiistai 10. marraskuuta 2009

Kirsti (kommentissa): Ilmeisesti ymmärrämme eri tavalla sanan "jakaa". Minulle siihen ei automaattisesti sisälly ajatusta, että ollaan samaa mieltä, tosin ymmärrän että jakamista käytetään siinäkin merkityksessä. - Minusta rinnakkain kukkiminen on jakamista heti jos toinen katsoo. Jos toinen ei katso, eikä välitä, en tiedä mitä iloa minulle siitä on, että kukitaan rinnakkain.

Synnöve: Riittääkö sulle, että joku katsoo? Etkö kaipaa, että joku myös ymmärtäisi? Kehutaanpa minua tai moititaan, minulle jää se kipu, ettei kukaan ymmärrä loppuun asti, minä itsekään.

Kustaa: Ihmisenä olemisen kipu.

Synnöve: Ihmisen kaipaus.

maanantai 9. marraskuuta 2009

Kirsti (kommentissa): No joo, mut kun me ei olla kukkia eikä puita. Vois tietty olla kiva olla kukkana tai puuna tai vaikka paviaaniana, niin pääsisi vähemmällä. Mutta kun ollaan ihmisiä, niin kyllä se kukkimisen ilo vaan vähän vajaaksi jää, jos ei ole ketään joka siitä kukkimisesta ilahtuu tai edes ärtyy.

Kustaa: Niin niin. Vaikka toisen totuutta ei ymmärtäisikään, sen voi nähdä ja sitä voi kunnioittaa. Kaksi ihmistä voi kukkia rinnakkain omanlaisiaan juttuja, ehkä toisiaan ruokkienkin, ja silti heidän ainutlaatuisuutensa voi säilyä.

Synnöve: Epäsuotuisassa tapauksessa toinen elää toisen kautta. Sitä en enää halua.
Kustaa: Ahti kirjoittaa: "Jokaisen ihmisen tosilause on aina ainutlaatuinen ja se on tunnistettavissa vain sen pysyvästä energiasta. Tosilause elää. Totuus ei voi olla käyttökelpoinen muuhun kuin sen itsensä, elävän, tunnistamiseen. Tämä hylätty ja käyttökelvoton on ihmisen minuuden rakentamisen kulmakivi. Ei ihminenkään voi olla pelkästään hyödyllinen, työläinen, robotti - ihmisen on saatava myös olla olemassa. Itse."

Synnöve: Auts! Mitä iloa on yksityisestä totuudesta jota kukaan muu ei jaa kanssani?

Kustaa: Kukan ilo tai puun, kukkimisen ilo. Elät ja ilmaiset itseäsi, siinä kaikki.

torstai 29. lokakuuta 2009

Synnöve: Risto näkee jumalan huudon jokaisen ihmisen syvimmässä, Kirsti lumoutuu jokaisen kirjoittajaoppilaansa jostakin lauseesta. Mitä sinä näet ihmisessä?

Kustaa: Usein en mitään. Tyhjän, ja mielistyn siihen, kuvitelmaan, etten ole toista ihmistä määritellyt lainkaan. Toisinaan taas näen hyvän ja pahan yhtaikaa.

Synnöve: Minä näen usein jonkun pelkästään hyvänä tai pelkästään pahana, näen voimakkaasti hetken ajan, ja kun hetki on ohi, en enää tiedä, mitä näin tai oliko se mitenkään totta.

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Synnöve: Minä tarvitsen ihmisen joka näkee minut kokonaisena tunteineni, tahtoineni, älyineni, kaikkineni. Tarvitsen ainakin hetkittäin. Lauantain ruokapöydässä sain olla mitä olin, ja toivottavasti muutkin. Sanomisiltani ei suljettu korvia.

Kustaa: Minä en sano tuohon mitään.

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Kustaa: Kyse on näkemisestä ja toisten kunnioittamisesta. Kaikki on jo tässä.
Synnöve: Kolme pojistani, miniä ja miniäehdokas olivat eilen syömässä. Ruoka oli myöhässä niin kuin aina, ja niin oli suurin osa ruokailijoistakin, tapansa mukaan. Mutta nyt se ei enää haitannut minua. Eikä kenelläkään ollut liioin kiire pois pöydästä, ei edes minulla.

Yöllä näin unta rippikoulusta. En saanut rippikoululaisia kiinnostumaan tunnilla istumisesta, vaan he lähtivät koko ajan pois tekemään muuta. Lopulta roikuin jonkun pojan kurkussa kiinni, ja joku toinen laittoi sormensa sieraimiini. Aikani rähistyäni en enää koettanut määrätä, mitä piti tehdä, vaan aloin kysellä, ketä kiinnostaisi mikäkin homma.

torstai 22. lokakuuta 2009

Kustaa: Se mitä kuvittelemme toisesta ihmisestä tuo toisinaan aika paljon raskautta ihmisten väleihin.

Synnöve: Jos emme kuvittelisi toisistamme mitään, voisimmeko toisiamme kohdata ollenkaan? Jos emme edes kuvittelisi toisen olevan olemassa?

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Mitä olisin halunnut uskaltaa vastata isälle hänen kuolinvuoteellaan sen sijaan että jouduin sanomaan etten tiedä:

Paavo Kustaa: Mihinhän tässä ollaan menossa?

Synnöventytär: Sinun sisälläsi keskellä kaikkea kipua ja luopumista on joku, joka tahtoo elää. Jos haluat kuunnella sitä, olet jatkamassa elämää. Jos haluat täältä pois, olet pääsemässä pois.

tiistai 20. lokakuuta 2009

Kustaa: Tuntuu hyvältä. Ihan kuin kaikki olisi yhä hyvin. Voisi olla rauhassa hiljaa, katsella ja kuunnella.

Synnöve: Joo, kulkea omissa maailmoissaan ja antaa toisten viedä mukanaan ties minne.

Kustaa: Olenhan minä tehnyt monta asiaa jotka ovat eteen tulleet. Mitä siitä, jos joissain tilanteissa omat suunnitelmani tai aikeeni eivät toteutuneet?

Synnöve: Minulle jäi niistä paha mieli. Ties vaikka olisi syntynyt hyviä keskusteluja, jos olisin toiminut toisin.

Kustaa: Keskustelut ovat yliarvostettuja. Hiljaiset hetket voivat olla antoisampia.

perjantai 16. lokakuuta 2009

Synnöve: Menin silmälääkäriin tuntia liian aikaisin.

Kustaa: Sinulla oli muuta ajateltavaa kuin kellonajat.

Synnöve: Ajattelin Ahdin lausetta ”…on runous, joka kykenee kuvittelemaan toisen ihmisen täyden olemassaolemisen”. Ajattelin huimaa mahdollisuutta, että joku minussakin rohkenisi tuollaiseen kuvitteluun. Kokeilin, ja pystyin kuvittelemaan vain lapsenkaltaisuuden ja pelon.

Kustaa: Pelkäät niin paljon vielä itse. Muistat, kuinka kukaan ei ole osannut kuvitella sinun täyttä olemistasi tavalla, joka tyydyttäisi sinua.

Synnöve: Silmiini oli tullut hajataitteisuutta.

Kustaa: Koetatko katsoa liian laajalle? Etkö uskalla nähdä tarkasti, yksityiskohtia, pyritkö täydellisyyteen, laaja-alaisuuteen? Etkä suostu siihen, että muut näkevät sinussa asioita joita et itse näe.

Synnöve: Kysyin, miksei silmää voi balsamoida, miksei muumioilla ole silmiä. Silmälääkäri kertoi, että silmät ovat täynnä nestettä ja niiissä on jatkuva virtaus. Kun virtaus loppuu, silmä kuivuu rusinaksi. En minä tiedä pyrkiväni mihinkään kokonaisselitykseen. Haluaisin nähdä toisen ihmisen pelkoni takana.

lauantai 10. lokakuuta 2009

Synnöve: Kun minut vihittiin lehtoriksi marraskuussa viisitoista vuotta sitten Oulun tuomiokirkossa, koin että minulta otettiin pois kaikki, mikä minulle oli siihen asti ollut tärkeää, eli tietyntyyppinen uskonnollisuus ja siihen liittyvät ihmiset. Ainoa mikä näytti jäävän, oli sana siitä, että Kristus olisi missä tahansa minne menisin.

Tänään näin tyhjän toisella tavalla. Ihmiset menettivät merkityksensä. Kysymys siitä, olenko minä merkittävä, raukeni myös tyhjään. Jäljelle ei jäänyt mitään, ja kuitenkin jäi, kaikki, ja se on kaunista.

Kustaa: Pidä silmät auki, valvo.

tiistai 6. lokakuuta 2009

Kustaa: Ahti kirjoittaa (suluissa) siitä, kuinka ihmisen pitää päästä päähenkilöksi, jotta tarina olisi uskottava, ja toteaa, että kristinuskon salaisuus on se, että jokainen ihminen tietää olevansa jeesus.

Synnöve: Ja minä kun pidin itseäni hulluna, kun Raamattua lukiessani aloin samaistua Jeesukseen, ja lakkasin lukemasta koko kirjaa sen enempää kuin työssä tarvitsen.

Kustaa: Onhan se sanottu kauniilla teologisellakin kielellä: ihminen yhdistyy Jumalaan, Kristus elää hänessä, in ipsa fidem Christus adest.

Synnöve: Mutta minä samaistuin kohtiin, jossa hän riitelee niin fariseusten kuin läheistensä kanssa!

Kustaa: Silläkö sinä niin sitkeästi jaksat riidellä?

Synnöve: Ja siihen että hän kulkee omaa tietään muista välittämättä.

Kustaa: Hän paransi ihmisiä, näki heidät ja heidän tarpeensa.

Synnöve: Tuossa minun on pitänyt turvautua psykologiaan ja opetella ensin näkemään omat tarpeeni.

perjantai 2. lokakuuta 2009

Synnöve: Mitäs sanot, kun Ahti kirjoittaa, että muuta elämää ei ehkä olekaan kuin menneen ja tulevan elämisen ikävä, ja sinä aina väität, että on vain tämä hetki?

Kustaa: Mmm, sinua tuo miellyttää, kun hehkut milloin menneitten hetkien muistamisesta, milloin tulevan kuvittelusta.

Synnöve: Niin, saan siitä energiaa. Onko sillä väliä mistä energiansa saa?

Kustaa: Ahti kirjoittaa myös, että ilo on henkilökohtaisen ponnistelun tulos, ja ihmisen vaikein puuha on siinä, että avaa sen oven, johon oma nimi on kirjoitettu, avaa sen niin auki, että toisenkin ilo voi astua sisään.

Synnöve: Niinpä. Vaikka olisin itse iloinen, minun on vaikea jakaa iloani muille, tai ottaa toisen iloa vastaan. Iloni syntyy ehkä siitä, että koetan olla rehellinen ihmisille. Se on vaikeaa, eikä siitä yleensä saa kiitosta muilta. Itselle se usein kuitenkin tuottaa tyydytystä, lopulta, vaikka ensin nolottaisikin.

maanantai 28. syyskuuta 2009

Kustaa: Millaisia harhakuvitelmia elätteletkään?

Synnöve: Kuvittelen että sellainen keskustelu on mahdollista, missä ihmiset voivat rauhassa olla eri mieltä asioista, loukkaantumatta ja riitelemättä. Kuvittelen että minua ei hylätä, vaikka minua ei ymmärrettä ja kanssani ollaan eri mieltä. Kuvittelen että joku voisi joskus haluta kertoa minulle asioitaan ja pystyisin ottamaan ne vastaan puolustamatta omia ajatuksiani ja kokemuksiani.

23.22

Kustaa: Rakastatko sinä itseäsi?

Synnöve: Rakastan.

Kustaa: Rakasta itseäsi silloinkin, kun sinua ei ymmärretä ja sinuun loukkaannutaan. Rakasta silloin, kun loukkaannut ja riitelet. Rakasta silloin kun et pysty ottamaan vastaan toisen ihmisen asioita. Rakasta kun olet puhunut liikoja.

lauantai 26. syyskuuta 2009

Kustaa: Risto Ahti kirjoittaa hyvin uudessa kirjassaan: "Ajatuksia ja tunteita ei lainkaan ole, ellet sinä itse ja yksin niitä ilmaise." Depressiivisyytesikin katoaa aina ihmisten seurassa, kun et puhu siitä.

Synnöve: Hän kirjoittaa myös, että ihmisen masennus syntyy psyykkisistä harhakuvista. Siksi haluan ilmaista masentavat ajatukseni - että näkisin ne harhakuviksi. Jos en ilmaise, ne vellovat mielessäni mustina. Taivaan lahja ovat ihmiset jotka kestävät kuulla niitten ilmaisemisen.

torstai 17. syyskuuta 2009

Kustaa: Tänään tapasit ihmisiä pilvin pimein, tuntemattomia, tuttuja ja puolituttuja. Joittenkin kanssa juttu luisti ja joidenkin ei. Mikä mätti?

Synnöve: Pettymys, kun keskustelu ei lähtenytkään lentoon ja jäi yksin. Että ei osannut keskustella kaikkien kanssa mistä vaan. Hetket jolloin hiljaisuus ei vielä ole ehtinyt muuttua miellyttäväksi, jolloin ei vielä ole liukunut toisen seurasta yksinäisyyteen.

22.40

Kustaa: Jaa, sinun olisi siis pitänyt olla täydellinen ja joka hetken olisi pitänyt olla miellyttävä.

Synnöve: Niin, eikö sinun mielestäsi?

Kustaa: Ei. Epäonnistumiset tekevät sinusta inhimillisen. Niihin on mahdollista samaistua, onnistumisiin ei.

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Kustaa: Mikä sinua pitää kiinni hänessä?

Synnöve: Kun en jaksaisi olla yksin maailmassa, ripustaudun ihmiseen, joka ajoittaisen tulkintani mukaan väittää olevansa yksin maailmassa - siis pystyvänsä siihen mitä minä haluaisin.

Kustaa: Miksi sinun pitäisi olla yksin maailmassa?

Synnöve: Kun en osaa olla ihmisten kanssa.

Kustaa: Etkö?
Bussissa

Kustaa: Sinä olet aina vain rakastunut yksipuolisesti.

Synnöve: Niin ja kaikki pitävät minua hulluna tai sairaana.

Kustaa: Oletkin, mutta ei se mitään.

Synnöve: Ai. Että senkun vaan kidun kaikessa rauhassa?

Kustaa: Etkö sinä sitä tahdokin, tuntea?

Synnöve: Niin kai. En tahdo pyrkiä tästä mihinkään. Mutta ajatukseni vain hajoavat enkä saa paljoakaan aikaiseksi. Augustinus oli Marja-Riitta Ollilan mukaan tästä syystä seksuaalikielteinen.

Kustaa: Kulutat ja tuhlaat siis vähemmän kuin terveet.

Synnöve: Niin, ellen satu tekemään harkitsemattomia päätöksiä.



Viestintäpäivien konsertissa

Kustaa: Milloin olet tuntenut olevasi iloksi hänelle?

Synnöve: Silloin kun olen tunnistanut itsessäni jotain siitä mitä hän on kertonut.

Kustaa: Hänelle! Itsellesihän tuosta on ollut iloa.

Synnöve: Kun hän kiitti kirjoituksestani.

Kustaa: Kuvittelit että sinulla voisi olla hänelle erityistä merkitystä niin kuin hänellä on sinulle. Että niin kuin hänen kirjoituksensa saivat sinut kirjoittamaan, sinunkin olisivat saaneet hänet kirjoittamaan.

Synnöve: Niin, vastavuoroisuus olisi yksipuolisuutta mukavampaa.

Kustaa: Sinä olet ainutlaatuinen. Ei kukaan ole niin kuin sinä ja toimi niin kuin sinä.

Synnöve: Toimiipas, aina joku joskus.

Kustaa: Hän ei kuitenkaan yleensä. Milloin hän on osoittanut sinulle lämpöä?

Synnöve: Huomaavaisuutta, toverillisuutta silloin tällöin, tukea vaikeina aikoina... Minunkin kirjoitukseni ja sanomiseni ovat vaikuttaneet hänen kirjoittamisiinsa, muiden mukana.

Kustaa: Lähimmäisen rakkautta. Sinulla vain on niin kauhea rakkauden nälkä, että saat sen ruumiillistumaan.

tiistai 8. syyskuuta 2009

Kustaa: Entä jos opettelisit ensin elämään itsesi kanssa?

Synnöve: Yksin vai? Ihminenhän on tarkoitettu elämään yhdessä toisten kanssa.

Kustaa: Jos yrittämällä yrität luoda yhteyksiä, ne eivät pääse syntymään. Jos vain kukit yksiksesi tyytyväisenä, ihmiset tulevat kyllä aikanaan luoksesi.

maanantai 7. syyskuuta 2009

Kustaa: Mitä sinä pakenet, kun joku osoittaa sinua kohtaan kiinnostusta?

Synnöve: Että hän myöhemmin huomaa, etten oikeasti ole sen arvoinen ja hylkää minut.

Kustaa: Ja sabotoit, käyttäydyt kuin tieten tahtoen niin ettet vain miellyttäisi ja olisi kiintymyksen arvoinen?

Synnöve: Niinpä teen.

Kustaa: Etkö sitten pidä itsestäsi?

Synnöve: Pelkään ylpistyväni ja tulevani ylimieliseksi. Tai halkeavani onnesta. Minä en tiedä, miten sellaisen asian kanssa osaisi elää.

Kustaa: Sehän on hetki vain sekin. Elät hetken onnellisena ja siinä se. Tuskin sinun tarvitsee sellaisen tunteen kanssa ikuisesti elää.

Synnöve: En edes tiedä, miten toisen ihmisen kanssa voi elää.

Kustaa: Just joo, ja elätät itsesi antamalla toisille elämänohjeita.

lauantai 5. syyskuuta 2009

Synnöve: Entä jos kukaan ei kuule, lue, ota vastaan, vastaa?

Kustaa: Voikukka ja sen haituvat ovat olemassa vaikka kukaan ei näkisi. Ja yleensä joku tulee ja näkee, aikanaan.

perjantai 4. syyskuuta 2009

Tällainen löytyi vielä kännykän muistiinpanoista:

Synnöve: Minua pelottaa tyhjä päivä, jonka voin täyttää miten vain. Miten viihdyn itseni kanssa niin kauan? Helpottaa jos tietää jonkun olevan kiinnostunut tekemisistäni.

Kustaa: Ja kun joku on, olet kuitenkin tyytymätön siihen, miten hän kiinnostuksensa ilmaisee. Kerro kenelle tahansa äläkä odota hänen ymmärtävän sanojasi. Synnytä sanat kuin voikukka höytyvänsä. Anna niiden tulla ja mennä, unohda ne samantien.

maanantai 24. elokuuta 2009

Kun Kustaa ja Synnöve näyttävät toistaiseksi sulautuneen yhteen, siirryn siksi aikaa keskustelemaan itseni sijasta vaikenevan seurakunnan kanssa Kirkon kyökkiin muiden muassa.

sunnuntai 23. elokuuta 2009

Tulin juuri siskonpojan häistä. Olin rauhassa juuri niin hiljainen ja yksinäinen kuin olin ja viihdyin hyvin. Taisivat Synnöve ja Kustaa olla yhtä.

lauantai 22. elokuuta 2009

Kustaa: Mihin sinä siinä minua tarvitset?

perjantai 21. elokuuta 2009

Kustaa: Mitä sinä minussa rakastat?

Synnöve: Sitä että olisin kuin sinä, tai sinun puheesi. Eläisin tässä hetkessä.

keskiviikko 19. elokuuta 2009

Synnöve: En jaksaisi nousta ja aloittaa uutta päivää. Näetkö kuinka turhaa kaikki on? Ihmiset kulkevat toistensa ohi paljonkaan toisiaan ymmärtämättä. Jos joku hetkeksi ilahtuukin seurassasi, hetki on pian ohi.

Kustaa: Kaikki on turhaa ja juuri siksi kaunista ja kevyttä. Yhtä hyvin voin nousta sängystä ja tehdä jotakin kuin olla nousematta.

tiistai 18. elokuuta 2009

Synnöve: Mitähän sinne seurakunnan blogiin voisi kirjoittaa?

Kustaa: Jotain ystävällistä ja seurallista ja yhteisöllistä varmaan.

Synnöve: Ja sinä sanot noin. Minä kirjoitin jo naisten illasta nettisivujen uutisiin päivällä. Ja miesten syyshuollosta.

Kustaa: No vastarannan kiiski -ajatuksia sitten.

Synnöve: Kukahan sitä lukee? Käyköhän siellä enää työkavereista muita kuin Pirjo ja Eero, jotka sinne kirjoittaakin?

Kustaa: Varminta kai sitten kirjoittaa satunnaiselle kävijälle.

Synnöve: Mikä sellaista voisi kiinnostaa?

Kustaa: Kirjoita uusista ilmoitustauluista. Tiedottamisesta. Mainosläpysköiden tarpeellisuudesta.

Synnöve: Huomenna tai joskus. Ehkä.

maanantai 17. elokuuta 2009

Synnöve: Minä vain rakastan sinua, älä anna sen häiritä itseäsi.


Synnöve: Rakastatko sinä minua?

Kustaa: Mitä sinä tarkoitat rakastamisella?

Synnöve: Hetkellisiä lämpimiä tunteita, kun näet minut tai ajattelet minua.

Kustaa: Kun minä näen sinut kiukuttelemassa itsellesi ja minulle, minä pelkään sinua. Pelkään että tapat itsesi tai satutat minua tai muita.

Synnöve: Pelkäät vaikka minä juuri silloin tarvitsisin eniten lämpöä.

Kustaa: Pelko lamauttaa. Pelätessäni haluan vain pois.

Synnöve: Milloin sitten viihdyt lähelläni?

Kustaa: Silloin kun emme kumpikaan kiinnitä huomiota itseen tai edes toiseen. Kun kaikki on hyvin.

Synnöve: Silloinko rakastat minua?

Kustaa: Silloin ei ole sinua ja minua. Vain rakkaus on.

Synnöve: Mutta kaikkihan on hyvin aina, pohjimmiltaan. Silloinkin kun kiukuttelen.

Kustaa: Miten niin?

Synnöve: Kun kiukuttelen, annan sanat pahalle ololleni eikä sillä enää ole valtaa minuun, ja haluni tehdä pahaa laantuu.

Kustaa: Silloin kun minä annan sanat pahalle ololleni, se saa vallan minusta.

Synnöve: Minut ne vapauttavat. Useimmiten kun olen sanonut jotain, huomaan erehtyneeni.

Kustaa: Sanoilla voi olla valtava voima. Nekin ovat tekoja.

Synnöve: Kun sinä olet vihainen ja näytät sen, minä tulen iloiseksi. Olet silloin olemassa.

Kustaa: Niin, tai ainakin suhteessa sinuun.

sunnuntai 16. elokuuta 2009

Synnöve: Kunnioitatko sinä minua, vaikka moitit?

Kustaa: Kunnioitan minä. Kunnioitan pyrkimystäsi vilpittömyyteen. Rauhallisuuttasikin. Mutta huomasitko, kuinka puhetta pitäessäsi aloit kuunnella omaa rauhallisuuttasi ja iloisuuttasi ja putosit juuri silloin epäilyksiin kelpaamisestasi?

Synnöve: Totta. Mutta miten sitä voisi olla kuuntelematta itseään?

Kustaa: Kuuntele muita. Näit kasvot jotka eivät tavoittaneet sanojasi eivätkä iloasi. Mitä muuta näit niissä?

Synnöve: Jännitystä. Koetin pukea sanoiksi heidän tilannettaan, jota he itse eivät olleet osanneet pukea minulle sanoiksi. Jouduin olettamaan ja arvaamaan ja puhumaan yleistä ja koetin lukea kasvoilta, olinko osunut oikeaan. Näytti siltä että en.

Kustaa: Kunnioititko heitä?

Synnöve: Mielestäni kyllä.

Kustaa: Kunnioita myös sitä, ettei välillenne syntynyt yhteisymmärrystä, tällä kertaa ainakaan.

lauantai 15. elokuuta 2009

Synnöve: Minä haluaisin jonkun muunkin miehen kuin sinut. Jonkun jolle voisi kertoa kuulumisia ja joka jaksaisi kuunnella ja joka haluaisi kertoa omia kuulumisiaan.

Kustaa: Minä haluan oppia elämään sinun kanssasi rauhassa ensin. Kukaan kestä sinun tunteenpurkauksiasi ja suorasukaisuuttasi ja ujouttasi. Nytkin moitit itseäsi, kun äskeinen puheesi ei tuntunut tavoittavan ketään kuulijoista. Teit parhaasi. Mitä muuta voisit?

perjantai 14. elokuuta 2009

Synnöve murjottaa. Hänen tahtonsa ei ole toteutunut. Hän ei ole tullut ymmärretyksi. Keväällä hän pyysi työtovereitaan laatimaan viestintäsuunnitelman jostain syksyn tapahtumasta, jotta hän voisi niiden perusteella laatia yhteisen viestintäsuunnitelman. Työalat palauttivatkin paperinsa, mutta yksikään niistä ei koskenut syksyä, vaan joko edellistä tai tulevaa kevättä. Synnöve istui jo keväällä tuntikausia paperipinon edessä osaamatta tehdä sillä mitään, istui kesällä ja istuu syksyn tullessa. Hän ei siis ole osannut muotoilla sanottavaansa ymmärrettävästi. Hänen on täytynyt jättää sana syksy pois ohjetta antaessaan, sillä kaikki työkaverit eivät voi olla tyhmiä. Hän ei ole antanut syysohjelmaan tuleville jutuille aikarajaa. Ja kirkkoherra toivoi taas tänään häneltä kirjoituksia myös seurakunnan blogiin. Hänen ei anneta olla rauhassa sitä mitä on ja tehdä mitä huvittaa. Toiset eivät lue hänen ajatuksiaan ja toimi niiden mukaan.

- Hyvä, sanoo Kustaa, ja vie Synnöven pyörällä Poikluoman seurakuntatalolle katsomaan, jäikö viime vuonna liimaa jäljelle vai pitääkö ostaa uutta maanantain naistenillan korttitalkoita varten. - Kun sinun tahtosi ei tapahdu, Jumalan tahto tapahtuu, väittää Luther. Kestä siis, sanoo Kustaa. - Älä katso kokonaisuutta vaan seuraavaa tehtävää. Selaa vain läpi jo saamasi materiaali syysohjelmaa varten ja lähetä sähköpostia niille, joiden tiedot puuttuvat. Niin yksinkertaista.

Synnöve selaa Facebookia ja irvistää. Hän vastaa vahtimestarin edellispäiväiseen viestiin maanantai-illasta ja lupaa tulla toimeen ilman häntä.

- Jos jäätkin toisten ymmärrystä vaille, kyse on vain hetkestä, sanoo Kustaa ja ostaa Synnövelle tuoremehun paluumatkalla huoltoasemalta. He juovat sen pihalla puoliksi ja katselevat keltaista taivaanrantaa jolla tummanharmaat pilvet purjehtivat parijonossa. - Aina on tullut myös hetkiä, jolloin sinua on ymmärretty. Tulee vastakin. Tänäänkin olet kohdannut monta ihmistä.

Viimeisessä ylämäessä ennen kotia Synnöve ohittaa pikkutytön joka sanoo äidilleen: - Katso kuinka hieno tukka.

keskiviikko 12. elokuuta 2009

Synnöve pysäytti auton portin eteen nupulakivikadun vasempaan reunaan, koska hänen äitinsä sanoi, että niin voi tehdä. Kustaa kantoi matkalaukun, vaatekassin, kenkäpussin, pari hupparia ja olkalaukun vanhan puutalon portaille. Synnöve palasi autolle hakemaan kännykkänsä, kun äiti huusi hänen peräänsä. Hän haki postin laatikosta ja avasi ulko-oven. Kustaa nosteli tavarat yksi kerrallaan sisälle. Pionin nuppu oli auennut maljakossa. Sohvalla oli villasaali mytyssä, eteisen väliovikin oli ollut kiinni, kukahan pojista oli käynyt. Eteisessä ei tuoksunut vanha puutalo, vaan lasikuitutapetti ja baarikeittiö ja pöly. Kustaata miellytti asunnon eleetön valkoisuus, Synnöveä ahtaus ja sokkeloisuus.


Matkaan oli lähdetty torstaiaamuna anivarhain. Edellisenä iltana Synnövellä oli ollut ystäviä kylässä. Kustaa oli alkanut pakata, kun täti oli soittanut ja kertonut hänen ja äidin olevan oven takana vartin päästä. Hän pakkasi Synnövelle kolme juhlavaatetta varmuuden vuoksi, mutta unohti korut ja polvisukat.

Synnöve oli ollut kahden vaiheilla, mennäkö pojan häitä valmistelemaan etukäteen morsiamen kotipaikkakunnalle vai matkatako tässä seurassa. Lopulta hän oli kuunnellut Kustaata, jonka mielestä lasten kuului saada hoitaa itse omat asiansa ja häänsä. Synnöve oli luvannut kerätä luonnonkukkia pöytäkoristeiksi matkan varrelta. Äiti oli hommannut Synnöven pyynnöstä ämpäreitä, lasipurkkeja ja koristenauhaa kukkia varten. Vastaavasti Synnöve oli ollut hommaamassa viinaa ja boolimaljaa sen pojan kanssa, joka oli luvannut antaa boolin häälahjaksi.

Häitä suunnitteleva poika oli kysynyt, voinko toimittaa vihkimisen mainitsematta Jumalaa. En voinut, ja kun lauantaille haluttiin jokin henkikirjoittajaa edullisempi seremonia, lupasin pitää hääpuheen ilman Jumala-sanaa.

Synnäve oli huomannut hiukan ennen kuin oli liian myöhäistä käydä "vihkikeskustelun" parin kanssa, hän oli kysellyt mikä heitä yhdisti ja mitä he odottivat. Kustaa mietti tahtomista, mitä poika oli milloinkin tahtonut ja mitä ei, miten vanhemmat olivat usein antaneet hänelle periksi ja miten hänen oli yhä vaikea tietää mitä tahtoi - vai oliko se sittenkin Kustaa, jolle tahtominen oli vaikeaa?

Pitkin matkaa kohti pohjoista tahdot törmäävät. Äiti on jostain ärtynyt. Synnöve pelästyy ja vaikenee. Kustaa nostaa päätään. Mitäs tässä. Jos äiti haluaa ajaa vaikka muusta oli puhe, niin ajakoon.

Jokaisessa kyläpaikassa kehutaan talo ja talon isäntäväki, Synnöve kehuu muiden mukana. Niin viihtyisää, kaunista, leppoisaa, herkullista, ja onkin. Lapsiaan hän on ollut aina huono kehumaan.


Päästään perille, perjantaina suoraan maistraattiin, anoppilaan vaatteita vaihtamaan, häähuvilalle kukkia keräämään ja asettelemaan, ystävän luokse syömään ja yöksi, ja seuraavana päivänä juhlimaan. Kun suku on paikalla, käydään bestmanin ja sulhasen kanssa vanhan huvilan kuistilla neuvottelu boolin ajankohdasta. Synnöven ehdotuksesta se sekoitetaan, vaikka jäät ovat vielä anopin pakastimessa. Tervetulomaljat tarjoillaan ja kohotetaan ensin suvulle ja hiukan myöhemmin ystäville. Sitten Kustaa puhuu. Puheessa ei tarvita rakkaus-sanaakaan: joskus asiat eivät olekaan monimutkaisia, vaan yksinkertaisia - löytyy ihminen jonka kanssa tulee heti toimeen eikä kummallakaan ole toisen seurassa vaivaantunut olo.

Sitten puhuu sulhasen isä. Hän puhuu sulhasen iloisuudesta ja kiivaudesta ja aistittavissa olevasta rakkaudesta nuorten välillä ja lainaa hengellistä laulua: "Vaan missä onkaan se ihmevoima, / se joka kaksi voi yhdistää? / :,:Niin toisen onnesta toinen nauttii, / ei tuskan hetkellä yksin jää.:,: Se on, oi Herra, niin kallis lahja, / tuo suurin ihmeesi: rakkaus. / :,:Se rauhan lähde, se sielun lämpö / ja onnen oikea perustus.:,:

Sitten bestman: Hän ei puutu sulhasen lapsuuteen ja nuoruuteen, josta vanhemmat olivat antaneet kovin kesyn kuvan, toteaapa vain, että sulhanen on individualisti, jonka kiinnostuksen ja mieltymyksen kohde on ollut lähinnä oma individuaali. Sulhasen mielipide avioliiton tarpeellisuudesta oli äkkiä muuttunut, kun morsian tuli tutuksi. Vastaavaa todistaa morsiamen ystävä morsiamen asenteesta.


Synnöve ei keksi puhumista uusien sukulaisten kanssa. Synnöve miettii, olisiko pitänyt puhua toisin, kun puhetta kehuvat vain äiti ja täti. Kustaa istuu vaiti entisten kälyjensä seuraan ja keskustelee ruokajonossa vanhojen hirsitalojen siirtämisestä.

Kahvin jälkeen sulhasen bändillä on ensiesiintyminen. Neljässä vuodessa he ovat saaneet aikaiseksi kolme kappaletta, jotka sulhanen karjuu mikkiin. Synnövellä häivähtää mielessä, kuinka paljon tuskaa neljässä vuodessa ehtii kertyä neljälle nuorelle miehelle. Kustaa pohdiskelee, mahtaako kyseessä olla parodia tai muu vitsi. Ihmiset ympärillä nauravat. Myös morsiamen sisko karjuu bändinsä säestyksellä myöhemmin illalla. Virolaiset ystävät eivät karju musisoidessaan iltanuotiolla, mutta lähdemme nukkumaan.

Kaikkien mielestä häät olivat hauskat. Minua masentaa aamulla.


Pysähdytään kahdeksi yöksi samaan paikkaan. Synnöveä pyydetään ensimmäisellä aterialla siunaamaan ruoka. Kun Kustaa tekee sen lukemalla ruokalorun, emäntä siunaa muilla kerroilla ruuat itse, kiittää ystävistä ja päivän tapahtumista. Synnöve menee suppuun. Hän ei siis kelpaakaan, kun ei osaa yhtäkkiä äitinsä kuullen ruveta juttelemaan Jumalalle jotain yleispätevää. Hänen tahtonsa ei jaksa törmätä, se sammuu.

Kustaa selailee Tolstoin mietekirjaa, jonka löysi kirjahyllystä: tärkeintä on keskittyä tähän hetkeen ja kirjoja kannattaa lukea vain silloin kun ei ole omia ajatuksia.

Maanantai-iltana veisataan vanhoja virsiä viinin voimalla. Niissäkin kehutaan: ...jo lapsena saan tulla luoksesi, turvaksi annoit rakkaat vanhempani, ystävilleni hyvyyttäs näytä... Synnöve kaipaa loputonta kehumista ja huomaamista. Kustaa kohauttaa sille olkapäitään. Ihmisen olemiselle täytyy olla muutakin pohjaa. Tässä hetkessä eläminen?

keskiviikko 5. elokuuta 2009

Synnöve: Minä olen, kun joku katsoo minua, ihminen, metsä, talo tai peili, puu, viljasiilo tai minuun loukkaantunut ihminen.

Kustaa: Minä olen, kun joku kääntää selkänsä, kun kukaan ei katso, pettymysten ja epätoivon jälkeen, kun ei ole mistä ottaisi kiinni.

tiistai 4. elokuuta 2009

Synnöve soisi olevansa niin kuin muutkin ihmiset. Hän sanoo joo, kun keskustelukumppani väittää kaiken olevan hyvin silloin kun ihminen haluaa auttaa muita. Hän ilahtuu jokaisesta kehusta ja pahoittaa mielensä, jos kukaan kuuntelijoista ei näytä olevan samalla aaltopituudella hänen kanssaan. Hän pelkää aiheuttavansa pahennusta kömpelöllä käytöksellään.

Kustaa soisi seisovansa omilla jaloillaan kaatumatta muitten tönäisyistä ja ylpistymättä kehuista. Hän nauttii seurasta jossa voi sanoa mitä mieleen tulee. Hän ilahtuu jokaisesta rehellisestä tilityksestä. Hän pystyy kävelemään korkealla aidanharjalla horjuvan juopon ja häntä alas houkuttelevien ihmisten välistä pysähtymättä ja taakse katsomatta. Hän ilahtuu kieltävästä vastauksesta melkein enemmän kuin myöntyvästä.

Synnöve kaipaa ihmisten seuraa. Hänellä on 80 kaveria Facebookissa. Hän lähettelee viestejä tai soittelee silloin kun siltä tuntuu. Kustaa huokaisee helpotuksesta vierailujen ja viestittelyjen tauottua.

Tänään he kävivät kaksi kaste- ja yhden vihkikeskustelun, lähettivät pari tekstiviestiä ja soittivat viisi puhelua joista kahteen vastattiin.

sunnuntai 2. elokuuta 2009

Sorapolku antaa jalkapohjalle lempeästi periksi. Vasemmalla kukkivat pietaryrtit, maitohorsmat ja järviruoko, varastot ja toimistot kohoavat niiden takana. Oikealla kiiltää tumma raidepari harmaan kivilouheen päällä, lehtipuutaimikko levittäytyy radan jälkeen laajana ennen rekkavarikkoa. Puolessa välin vasemmalla on telttaleiri.

Synnöve kulkee polkua mielellään. Kustaata nolottaa kulkea toisen asunnon läpi. Niinpä he koukkaavat leirin kohdalla lenkin katuja pitkin. Kuljettuaan puiston ympäri he jäävät seisomaan tasoristeykseen. Kustaa haluaisi jatkaa sen yli kotiin toista kautta. Synnöve katselee kutsuvaa sorapohjaa, rusottavaa taivasta ja keltaista kukkaseinää. Ei kai ihminen joka haluaa olla rauhassa leiriydy polun varteen? Kustaa taipuu.

He kulkevat teltan ohi. Päätä kääntämättäkin näkyy keittiö ja varasto katoksen alla. Pienen matkan päässä on olohuone, jossa mies tapaa seisoskella pensaiden keskellä silloin kun ei ole polulla tuijottamassa rataa.

Siinä hän taas on. Kustaa ei hiljennä vauhtiaan, mutta Synnöve sanoo: Hei. Mies vastaa: Hei.

perjantai 31. heinäkuuta 2009

Kustaa sai keskiviikkona Synnöven laittamaan päälleen hyvin syvään uurretun paidan. Olet nainen, uskalla näyttää se, Kustaa sanoo. Ja Synnöve näyttää. Ja juuri sinä iltana hän tapaa lenkillään ensiksikin poikansa kaverinsa kanssa ja sitten nuorenparin, joka tervehtii kuin pappia.

- Ei kai naisena oleminen ole seksuaalisuutensa korostamista, nolohko Synnöve kysyy.

- Etkö sinä halua miellyttää miehen silmää, Kustaa ihmettelee.

- Kyllä ja ei, Synnöve vastaa. - On kevyt kulkea vaatteessa, josta pitää. Olen lapsesta tottunut saunomaan ja uimaan alasti kaveriporukassa. En useinkaan häpeä ruumistani, vaikka se on kömpelö. Silti taidan haluta pitää rintani kaaren piilossa.


Pari kesää sitten Synnöve tahtoi iloita miehen läheisyydestä kesälomallaan. Matkan varrelle ilmaantui sopivasti mies, joka kaipasi naisen läheisyyttä. Muutaman päivän iloittuaan Synnöve jatkoi matkaa ja sanoi, että se oli siinä sitten, älä haikaile perään. En aio palata.

- Turhaan varmistit, Kustaa sanoi, - jos olisit mies olisit lähtenyt varmistamatta ja kestänyt toisen reaktiot. Katsonut mitä tapahtuu. Pakenit.

- Äh, Synnöve puolustautui, - kun kerran tiesin mitä tahdoin ja mitä en, oli reilua myös ilmaista se.

torstai 30. heinäkuuta 2009

Selkää jomottaa ja hampaita ja jäsenet ovat jäykät. Synnöven mielestä kipu on ilman muuta psykosomaattista. Selvittämättömät asiat ja epäselvät ihmissuhteet jomottavat hampaissa, selkä ja hartiat uupuvat kun koettaa elää ilman muiden tukea ja niska jäykistyy itsepäisyyttään. Sen sijaan että aloittaa uuden kummallisen blogin kannattaisi jatkaa vanhaa ja opetella kirjoittamaan niin että saa kommentteja ja lukijat säilyvät. Mielessä pyörivistä asioista kannattaisi keskustella niitten kanssa, joita ne koskevat. Kukaan ei pysty elämään ilman muita ihmisiä.

Niin, sanoo Kustaa, voi olla. Mutta kipua on mahdollista myös kestää. Keskustellessani Synnöven kanssa enkä muiden tunnen oloni kotoisaksi enkä rähise vieraille, vaan kohtelen heitä ystävällisesti. Siedän heidänkin kummallisuuksiaan.

keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Synnöve: Muistatko kun minä halusin vain maata sängyssä masentuneena kauan sitten ja sinä annoit minun olla. Halusin kohdata tunteeni, rypeä niissä enkä enää suitsia tai paeta niitä. Aikani ryvettyäni nousin sängystä, aika pian.

Kustaa: Silloin vihdoin tiesit mitä tahdoit. Uskalsit kuunnella itseäsi. Kukaan toinen ei ohjannut sinua siihen.

Synnöve: Voinko yleistää itseni? Voinko antaa kaikkien masentuneiden vain olla?

Kustaa: No voitko?

Synnöve: No en suoralta kädeltä. Pitäisi tietää vähän enemmän tilanteesta ennen kuin voisin. Pitäisi olla kiinnostunut toisten tilanteista.

Kustaa: No oletko?

Synnöve: Joskus. Oletko sinä?

Kustaa: Harvoin. Minua kiinnostaa vain tämä hetki. Joskus tässä hetkessä on toinen tilanteineen. Silloin olen.

Synnöve: Ja sitten olet valmis jättämään hänet oman onnensa nojaan?

Kustaa: Niin. En voi elää kenenkään toisen elämää.

Synnöve: Mutta jos ottaa tunteensa huomioon, niin nehän kiinnittyvät koko ajan muihin ihmisiin, ovat reaktiota heihin?

Kustaa: Niin, hetkellisiä reaktioita.

Synnöve: Kuitenkin ne toistuvat samankaltaisina samankaltaisissa yhteyksissä. Jostain ihmisestä esimerkiksi tykkää lähes aina kun hänet tapaa tai häntä ajattelee. On tunnereaktioita mutta on myös olemassa pitkäkestoisia tunteita. Elämänilo vaikka.

Kustaa: Ei kai elämänilo keneenkään kiinnity?

Synnöve: Mmm, ehkä ei rakkauskaan. Lopulta. Tai kiinnittyy eri ihmisiin eri hetkinä.

tiistai 28. heinäkuuta 2009

Synnöve halusi katsomaan von Trierin Antichristiä ja Kustaa vei. Synnöve kurki verisimmät kohdat sormiensa välistä. Takaisin he polkivat jokivartta pitkin virkistävässä sateessa. Synnöve pelkäsi kaatuvansa, kun märät sandaalit luiskahtelivat polkimilla ja sateenvarjo haittasi vaihteiden vaihtoa. Synnöve olisi halunnut pysähtyä Vaakahuoneelle, mutta Kustaa ei antanut, kun oli työaamu edessä.

Leffassa mies halusi auttaa naista, ohjata tätä kohtaamaan surunsa, pelkonsa ja luontonsa. Huonosti kävi.

Synnöve siis ehkä on oikeilla jäljillä siinä, ettei halua ohjata ketään mihinkään, vaan antaa vain tilaa ja mahdollisuuksia olla. Mihin Kustaa toteaa että joo joo, katso nyt lapsiasi joita ei ole ohjattu tiettyyn suuntaan eikä kehuttu. Jaa, sanoo Synnöve, alkavathan ne pikkuhiljaa löytää paikkansa. Mitä siitä vaikka se hiukan kestäisikin? Mitä siitä, vaikka välillä istutaan pöydässä hiljaa, kun välillä kuitenkin puhutaankin? Ehkä minä en tosiaankaan edes haluaisi tietää kaikkien riparilaisten mielipiteitä ja huolia. Ehkä he saavat minunkin puolesta olla yksinäisiä.

Olisitko jättänyt elokuvan naisen sänkyyn suremaan, kysyy Kustaa.
Kustaa ja Synnöve palasivat perjantaina rippileiriltä.

Kustaa tietää, mitä tahtoo. Hän tahtoi opettaa nuoret yksinäisiksi ja ajattelemaan itse. Hän myös tarttui pieniinkin kurittomuuksiin heti, kun joku niitä hänelle raportoi. Itse hän ei niitä huomannut.

Synnöve ei oikein tiedä, mitä tahtoisi. Hän haaveilee rippileiristä, jolla olisi niin luottamuksellinen ilmapiiri, että ihmiset uskaltaisivat kertoa ajatuksistaan ja keskustella. Hän ei kuitenkaan osaa sellaista luoda ja pettyy joka vuosi, kun muutkaan eivät osaa, eivätkä näytä edes tahtovan. Hän koettaa kuunnella niitä, jotka sanovat että leiri oli oikein hyvä ja kiva ja onnistunut. Hän ei halua taivutella ketään mihinkään.

Kustaa on leiriin tyytymätön. Hän ei huomaa paljonkaan oppimista tapahtuneen. Leirin loputtua tulee ilmi pilkkaamisjuttuja, joista leirin ohjaajat eivät tienneet mitään ja isosetkin vain vähän. Jos itselleen asettaa tavoitteita toisten kasvattamiseksi, on heitä uskallettava myös taivutella haluttuun suuntaan.


Synnöve imuroi ja kärsii yksinäisyydestä. Hänestä olisi mukavampaa siivota tai laittaa ruokaa yhdessä jonkun kanssa. Siksi hän halusi lapsiakin - että voitaisiin tehdä yhdessä.

Kustaa nauttii yksinäisyydestä, siitä ettei tarvitse ottaa muita huomioon ja tehdä kompromisseja ja käydä loputtomia neuvotteluja.

Synnöve olisi halunnut rakentaa rippikoulun riparilaisten kysymysten pohjalle. Kustaa kyllästyi siinä vaiheessa, kun Synnöve oli kysellyt vanhempien ja muitten ohjaajien ja isosten tavoitteet riparille eikä jaksanut kysellä enää nuorilta leirin alkaessa - johan niitä oli kyselty alkuleirillä.

Synnöve murjottaa. Minkäs nyt teet, Kustaa?


Kustaa sanoo: Älä ahnehdi. Nyt osasit entistä paremmin ottaa käsittelyyn kaikenlaisia häiriöitä kahden kesken. Ryhmä osasi hiljentyä hartauksiin ja tunnille, tosin silloinkin kun olisi ollut suotavaa ilmaista mielipiteitään. Nyt sovit isosten kanssa, että pyritään kaikkien viihtymiseen. Ensi vuonna voit sopia keskinäisen luottamuksen hakemisesta, jos tahdot. Tahdotko tosiaan kuulla kolmenkymmenen ihmisen asioista? Luitko edes nuorten selostuksia messuista ja muusta seurakunnan toiminnasta?

Ja Synnöve nostaa päänsä pystyyn, tekee lapsille ruokaa ja kyselee tasapuolisesti kuulumisia ja lapset vastaavat kiltisti. Yksi osallistuu keittiöhommiin. Tällaista elämä on.