Rauha sisälläni

Synnöven homma on myöntää hitautensa reagoida, hajamielisyytensä, huono kasvo- ja nimimuistinsa ja ihmisten sekaantumisen mielessään, asioiden sotkemiset, unohtamiset ja myöhästelyt, yksioikoisuutensa. Kun antaa itselleen anteeksi, jaksaa armahtaa kanssakulkijoitaankin.

Kustaan homma on olla utelias toisenlaisista, kysyä ja ehkä ehdottaa jotain mahdollisuutta vaatimatta mitään, tekemättä toisen puolesta sen enempää oletuksia kuin tekojakaan, antaa toisen mennä ja tulla ajallaan, suostua toisenlaisiin aikatauluihin ja valintoihin. Hiljaisuuteen ja hälinään, yksinoloon ja seuraan. Siihen että tarvitsee toisia ja toiset häntä..

Sabotööri sisälläni

Taloyhtiön hallitus on kokoontunut leppoisasti. Rippikoulu on alkanut isosten leikeillä, joihon nuoret lähtivät helposti mukaan. Monenmoisissa kokoontumisissa ollaan osattu olla rakentavasti eri mieltä ja tehdä päätöksiä. Monta ihmistä on tavattu niin ettei kumpikaan ole ollut toista ylempänä tai alempana.

Synnöve ja Kustaa olisivat innoissaan, jos uskaltaisivat.

Kustaa on kerännyt talteen aidonoloisia kiitoksia ja kannustuksia. Välillä Synnöve koettaa vetää mattoa hänen altaan ja muistuttaa menneistä epäonnistumisista ja niitten mahdollisista uusiutumisista: et osaa, et kelpaa, kohta vajoat häpeään. Kustaa koettaa hengittää syvään ja katsoa puoli senttiä sivuun.

Hajamielisyys vaivaa vähän väliä, aikataulut sotkeentuvat. Kustaa opettelee iloitsemaan siitä, että ylipäätään päätyy sinne, minne aikoikin, johonkin aikaan. Kun itse iloitsee, toisetkaan ei välttämättä moiti, eikä moitteisiinkaan tarvitse kaatua. Synnöve pyytelee varmuuden vuoksi anteeksi ja selittelee.

--

Edit nimet näin päin.

Tunteiden sietämisestä

Eilen Synnöve ja Kustaa katsoivat Areenalta elokuvan Anonyymit romantikot, kun oppivat Facebookista että oikeampi käännös olisi Anonyymit erityisherkät. Rakastuneet päähenkilöt juoksivat toisiaan karkuun, kun eivät tienneet, miten kestäisivät onnentunteitaan. Jotain kovin tuttua siinä oli.

Radiossa Jaakko Heinimäki ja Petri Merenlahti keskustelivat kirjasta Vanha merikarhu ja elämää ylläpitävästä valheellisuudesta kyynistä näkökulmaa parempana vaihtoehtona.

Tänään toteutui yksi Synnöven ja Kustaan pitkäaikainen haave: työyhteisö keskusteli rauhassa jumalanpalveluksen merkityksestä. Synnöve rekisteröi onnen häilähdyksen sisällään ja Kustaa muisteli hänen aiempia kuohuntojaan aiheen ympärillä surumielisesti hymähtäen. Ehkä ne olivat tarpeen, jotta päästiin tähän. Ehkä ikävämpien asioiden tonkiminen ja sietäminen kuitenkin kantaa raikkaammin kuin toivoa ruokkiva valhe.

Tyynin mielin he erkanivat toisista ja söivät muussa seurassa.

Lapsi sisälläni

Kun asiat eivät mene niin kuin olin ajatellut. Kun toinen ehdottaakin jotain muuta. Kun en tule ymmärretyksi.

Rakas lapsi, tule syliin, Kustaa sanoo. Sinunkin ajatuksesi oli hyvä, mutta aina ei voi kaikkia hyviä ajatuksia toteuttaa yhtä aikaa. Sinunkin ajatuksellesi tulee vielä sopiva aika, älä hylkää sitä. Katso toisen tarpeita myös, omiesi lisäksi. Arvosta hänenkin näkökulmaansa, tällä asialla on monta eri puolta.

Osaat kyllä, omalla tavallasi. Turha verrata toisiin, toisenlaisiin. Hiljaisia hetkiä älä pelkää, ne ovat tärkeitä.

Äiti ja isä sisälläni

Seurakunnan jouluesitteeseen valitsimme työkaverin kanssa kuvan veistoksesta, jossa enkeli Gabrielin ja Marian päät kallistuvat toisiaan kohti. Valtavan suuret kädet puhuvat ja kasvot ovat vakavasti ihmeissään.

Esite kiersi työntekijäkokouksessa korjauksia ja lisäyksiä varten. Ainoan spontaanin kommentin mukaan kuva oli pelottava ja surullinen. Kustaa sanoi siiihen, että kaikki pyhät kuvat olivat vakavia, ei niissä juuri hymyillä.

Tänään Synnöve piipahti työpaikan monistamossa katsomassa vedosta. Häntä alkoi väsyttää jo rakennuksen ajatteleminen ja askel muuttui entistä raskaammaksi, kun hän huomasi kulkevansa kohti pääovea vaikka oli päättänyt livahtaa sisään takakautta ketään ylimääräistä kohtaamatta. Monistamossa hän ei jaksanut päättää, pitäisikö eri levyiset marginaalit tasata ja tilasi vain pienen painoksen ensi hätään.

Kelpasiko esite, kelpasiko hän työkavereille, kelpasiko äidille ja isälle? Oliko ollut kiltti ja totellut äitiä, näkikö isä hänet sellaisena kuin hän oli? Omanlaisenaan, ei äidin- eikä isänlaisena eikä työkavereiden kanssa samaa mieltä olevana? Miellyttikö hän ja esite muita? Olisiko toisenlainen parempi? Kenen mielestä?

Isälle joka tarjosi omaa tapaansa tehdä Synnöve huusi: Minä olen minä enkä sinä! Ja myhäillen isä vastasi: Sepä hyvä. Äidin joka odotti tottelemista ja sillä lamautti Synnöven Kustaa repäisi pois sisältäni. Olen aikuinen, teen päätökseni itse omilla perusteillani.

Kutsun taloyhtiön hallituksen koolle keskustelemaan tulevista töistä, niiden aikatauluista ja kustannuksista.

Muutto ja yhteisten asioiden hoitaminen

Vappuna Synnöve ja Kustaa muuttivat metsään, Pansioon. Synnöve oli alkanut masentua kaupungissa, kun ei osannut elää rauhassa naapurien kanssa ja loukkaantui, kun ei saanut tahtoaan läpi kaikissa asioissa, ja loukkasi muita jankuttamalla samoja asioita. Hän oli valmis lähtemään mihin vaan ja innostui, kun tutut puuhasivat tulevien eläkeläisten löyhää kommuunia. Nämä löysivät Pansion vanhan upseerikylän, mutta vetäytyivät kuukauden kuluttua ostoaikeistaan.

Kustaa nukkui yön yli ja päätti muuttaa silti. Jos kerran jo parin minuutin kävely metsän läpi työpisteeseen virkisti, miksei voisi asuakin kaukana metsässä ja tehdä bussissa töitä tai lukea vartin entistä kauemmin?

Taloyhtiön hallitus tarvitsi puheenjohtajan ja Synnövestä tehtiin sellainen puoliväkisin. Nyt hän potee, kun isännöitsijä ei vastaa hänen kysymyksiinsä, millä aikataululla sovitut parannukset aiotaan tehdä eikä hän puolestaan jaksa tarttua hallituksen jäsenen ehdotuksiin ja vihjailuihin hommiin ryhtymisestä.

Onko pakko jos ei tahdo? Saako Synnöve vetäytyä talviunille?

Esiäitien ja -isien perintö

Kantaäiti Kaisa jäi nuorena leskeksi, lunasti juuri vaihtokaupalla hankitun ison talon isänsä avustuksella itselleen lastensa holhoojilta, hautasi pienen tyttärensä ja kasvatti kaksi poikaansa. Vanhempi Aukusti palasi koulusta kotiin taloa hoitamaan, nuorempi Matti luki papiksi. Matti Kersti-vaimoineen lähetti keskimmäisen poikansa Toivon papiksi lukemaan, tämä kertoi jouluna opiskelevansa voimistelunopettajalaitoksella. Kuopus, ainoa tytär Lyyli, piti hänkin päänsä ja nai Juhonsa, joka pelkkänä maanviljelijänä ei kelvannut vanhemmille. Aukustin jälkeläisissä oli aina niitä, jotka mieluiten vain olivat ja elivät kotona.

Toivon vaimo Anna lähti salaa ja vastoin miehensä tahtoa pankkiin töihin ja alkoi sairastaa selkäänsä, murtui kun Matti-esikoisen vei tauti jo ennen sotarintamalle ehtimistään. Annan äiti oli talon tytär Maria joka nai renki Oskarin ja muutti tämän kanssa kaupunkiin, eli siellä ratavahdin ja hevosliikkeen pitäjän vaimona. Annan veljistä Uuno oli kiva junapeluri ja hamppari, hieno mies, ja Evald kappatehtailija ja hyväntekijä, jonka motto oli: "Hyvää naapuria on tuettava ja kannustettava. Pahoilla aivoituksilla varustettuja on yritettävä ymmärtää. Me olemme vain ihmisiä ihmisten joukossa."

Wilhelmiina puolestaan jätti miehensä ja muutti veljensä Daavidin luo asumaan. Nuorin tytär Eva jätettiin pitämään huolta isästään Antista, kunnes hänkin lähti siskojensa perään piikomaan Helsinkiin. Kolme Vasilin ja Wasilissan viidestä tyttärestä kasvoi samaan aikaan itsellisiksi ja pojat villeiksi ja vapaiksi.

Wasilissan veli Grigor, Toivo ja Toivon pojat löysivät luonnosta muotoja, joita veistivät puusta esiin tai maalasivat kankaalle.

Näitten kaikkien tarinoiden perintönä jatkan itselleni tarinaa Kustaasta joka minussa haluaa kulkea omaa tietään ja Synnövestä joka kysyy, kelpaako hän muille ja osaako elää ihmisiksi.