Kun Kustaa ja Synnöve näyttävät toistaiseksi sulautuneen yhteen, siirryn siksi aikaa keskustelemaan itseni sijasta vaikenevan seurakunnan kanssa Kirkon kyökkiin muiden muassa.

Tulin juuri siskonpojan häistä. Olin rauhassa juuri niin hiljainen ja yksinäinen kuin olin ja viihdyin hyvin. Taisivat Synnöve ja Kustaa olla yhtä.

Kustaa: Mihin sinä siinä minua tarvitset?

Kustaa: Mitä sinä minussa rakastat?

Synnöve: Sitä että olisin kuin sinä, tai sinun puheesi. Eläisin tässä hetkessä.

Synnöve: En jaksaisi nousta ja aloittaa uutta päivää. Näetkö kuinka turhaa kaikki on? Ihmiset kulkevat toistensa ohi paljonkaan toisiaan ymmärtämättä. Jos joku hetkeksi ilahtuukin seurassasi, hetki on pian ohi.

Kustaa: Kaikki on turhaa ja juuri siksi kaunista ja kevyttä. Yhtä hyvin voin nousta sängystä ja tehdä jotakin kuin olla nousematta.

Synnöve: Mitähän sinne seurakunnan blogiin voisi kirjoittaa?

Kustaa: Jotain ystävällistä ja seurallista ja yhteisöllistä varmaan.

Synnöve: Ja sinä sanot noin. Minä kirjoitin jo naisten illasta nettisivujen uutisiin päivällä. Ja miesten syyshuollosta.

Kustaa: No vastarannan kiiski -ajatuksia sitten.

Synnöve: Kukahan sitä lukee? Käyköhän siellä enää työkavereista muita kuin Pirjo ja Eero, jotka sinne kirjoittaakin?

Kustaa: Varminta kai sitten kirjoittaa satunnaiselle kävijälle.

Synnöve: Mikä sellaista voisi kiinnostaa?

Kustaa: Kirjoita uusista ilmoitustauluista. Tiedottamisesta. Mainosläpysköiden tarpeellisuudesta.

Synnöve: Huomenna tai joskus. Ehkä.

Synnöve: Minä vain rakastan sinua, älä anna sen häiritä itseäsi.


Synnöve: Rakastatko sinä minua?

Kustaa: Mitä sinä tarkoitat rakastamisella?

Synnöve: Hetkellisiä lämpimiä tunteita, kun näet minut tai ajattelet minua.

Kustaa: Kun minä näen sinut kiukuttelemassa itsellesi ja minulle, minä pelkään sinua. Pelkään että tapat itsesi tai satutat minua tai muita.

Synnöve: Pelkäät vaikka minä juuri silloin tarvitsisin eniten lämpöä.

Kustaa: Pelko lamauttaa. Pelätessäni haluan vain pois.

Synnöve: Milloin sitten viihdyt lähelläni?

Kustaa: Silloin kun emme kumpikaan kiinnitä huomiota itseen tai edes toiseen. Kun kaikki on hyvin.

Synnöve: Silloinko rakastat minua?

Kustaa: Silloin ei ole sinua ja minua. Vain rakkaus on.

Synnöve: Mutta kaikkihan on hyvin aina, pohjimmiltaan. Silloinkin kun kiukuttelen.

Kustaa: Miten niin?

Synnöve: Kun kiukuttelen, annan sanat pahalle ololleni eikä sillä enää ole valtaa minuun, ja haluni tehdä pahaa laantuu.

Kustaa: Silloin kun minä annan sanat pahalle ololleni, se saa vallan minusta.

Synnöve: Minut ne vapauttavat. Useimmiten kun olen sanonut jotain, huomaan erehtyneeni.

Kustaa: Sanoilla voi olla valtava voima. Nekin ovat tekoja.

Synnöve: Kun sinä olet vihainen ja näytät sen, minä tulen iloiseksi. Olet silloin olemassa.

Kustaa: Niin, tai ainakin suhteessa sinuun.

Synnöve: Kunnioitatko sinä minua, vaikka moitit?

Kustaa: Kunnioitan minä. Kunnioitan pyrkimystäsi vilpittömyyteen. Rauhallisuuttasikin. Mutta huomasitko, kuinka puhetta pitäessäsi aloit kuunnella omaa rauhallisuuttasi ja iloisuuttasi ja putosit juuri silloin epäilyksiin kelpaamisestasi?

Synnöve: Totta. Mutta miten sitä voisi olla kuuntelematta itseään?

Kustaa: Kuuntele muita. Näit kasvot jotka eivät tavoittaneet sanojasi eivätkä iloasi. Mitä muuta näit niissä?

Synnöve: Jännitystä. Koetin pukea sanoiksi heidän tilannettaan, jota he itse eivät olleet osanneet pukea minulle sanoiksi. Jouduin olettamaan ja arvaamaan ja puhumaan yleistä ja koetin lukea kasvoilta, olinko osunut oikeaan. Näytti siltä että en.

Kustaa: Kunnioititko heitä?

Synnöve: Mielestäni kyllä.

Kustaa: Kunnioita myös sitä, ettei välillenne syntynyt yhteisymmärrystä, tällä kertaa ainakaan.

Synnöve: Minä haluaisin jonkun muunkin miehen kuin sinut. Jonkun jolle voisi kertoa kuulumisia ja joka jaksaisi kuunnella ja joka haluaisi kertoa omia kuulumisiaan.

Kustaa: Minä haluan oppia elämään sinun kanssasi rauhassa ensin. Kukaan kestä sinun tunteenpurkauksiasi ja suorasukaisuuttasi ja ujouttasi. Nytkin moitit itseäsi, kun äskeinen puheesi ei tuntunut tavoittavan ketään kuulijoista. Teit parhaasi. Mitä muuta voisit?

Synnöve murjottaa. Hänen tahtonsa ei ole toteutunut. Hän ei ole tullut ymmärretyksi. Keväällä hän pyysi työtovereitaan laatimaan viestintäsuunnitelman jostain syksyn tapahtumasta, jotta hän voisi niiden perusteella laatia yhteisen viestintäsuunnitelman. Työalat palauttivatkin paperinsa, mutta yksikään niistä ei koskenut syksyä, vaan joko edellistä tai tulevaa kevättä. Synnöve istui jo keväällä tuntikausia paperipinon edessä osaamatta tehdä sillä mitään, istui kesällä ja istuu syksyn tullessa. Hän ei siis ole osannut muotoilla sanottavaansa ymmärrettävästi. Hänen on täytynyt jättää sana syksy pois ohjetta antaessaan, sillä kaikki työkaverit eivät voi olla tyhmiä. Hän ei ole antanut syysohjelmaan tuleville jutuille aikarajaa. Ja kirkkoherra toivoi taas tänään häneltä kirjoituksia myös seurakunnan blogiin. Hänen ei anneta olla rauhassa sitä mitä on ja tehdä mitä huvittaa. Toiset eivät lue hänen ajatuksiaan ja toimi niiden mukaan.

- Hyvä, sanoo Kustaa, ja vie Synnöven pyörällä Poikluoman seurakuntatalolle katsomaan, jäikö viime vuonna liimaa jäljelle vai pitääkö ostaa uutta maanantain naistenillan korttitalkoita varten. - Kun sinun tahtosi ei tapahdu, Jumalan tahto tapahtuu, väittää Luther. Kestä siis, sanoo Kustaa. - Älä katso kokonaisuutta vaan seuraavaa tehtävää. Selaa vain läpi jo saamasi materiaali syysohjelmaa varten ja lähetä sähköpostia niille, joiden tiedot puuttuvat. Niin yksinkertaista.

Synnöve selaa Facebookia ja irvistää. Hän vastaa vahtimestarin edellispäiväiseen viestiin maanantai-illasta ja lupaa tulla toimeen ilman häntä.

- Jos jäätkin toisten ymmärrystä vaille, kyse on vain hetkestä, sanoo Kustaa ja ostaa Synnövelle tuoremehun paluumatkalla huoltoasemalta. He juovat sen pihalla puoliksi ja katselevat keltaista taivaanrantaa jolla tummanharmaat pilvet purjehtivat parijonossa. - Aina on tullut myös hetkiä, jolloin sinua on ymmärretty. Tulee vastakin. Tänäänkin olet kohdannut monta ihmistä.

Viimeisessä ylämäessä ennen kotia Synnöve ohittaa pikkutytön joka sanoo äidilleen: - Katso kuinka hieno tukka.

Synnöve pysäytti auton portin eteen nupulakivikadun vasempaan reunaan, koska hänen äitinsä sanoi, että niin voi tehdä. Kustaa kantoi matkalaukun, vaatekassin, kenkäpussin, pari hupparia ja olkalaukun vanhan puutalon portaille. Synnöve palasi autolle hakemaan kännykkänsä, kun äiti huusi hänen peräänsä. Hän haki postin laatikosta ja avasi ulko-oven. Kustaa nosteli tavarat yksi kerrallaan sisälle. Pionin nuppu oli auennut maljakossa. Sohvalla oli villasaali mytyssä, eteisen väliovikin oli ollut kiinni, kukahan pojista oli käynyt. Eteisessä ei tuoksunut vanha puutalo, vaan lasikuitutapetti ja baarikeittiö ja pöly. Kustaata miellytti asunnon eleetön valkoisuus, Synnöveä ahtaus ja sokkeloisuus.


Matkaan oli lähdetty torstaiaamuna anivarhain. Edellisenä iltana Synnövellä oli ollut ystäviä kylässä. Kustaa oli alkanut pakata, kun täti oli soittanut ja kertonut hänen ja äidin olevan oven takana vartin päästä. Hän pakkasi Synnövelle kolme juhlavaatetta varmuuden vuoksi, mutta unohti korut ja polvisukat.

Synnöve oli ollut kahden vaiheilla, mennäkö pojan häitä valmistelemaan etukäteen morsiamen kotipaikkakunnalle vai matkatako tässä seurassa. Lopulta hän oli kuunnellut Kustaata, jonka mielestä lasten kuului saada hoitaa itse omat asiansa ja häänsä. Synnöve oli luvannut kerätä luonnonkukkia pöytäkoristeiksi matkan varrelta. Äiti oli hommannut Synnöven pyynnöstä ämpäreitä, lasipurkkeja ja koristenauhaa kukkia varten. Vastaavasti Synnöve oli ollut hommaamassa viinaa ja boolimaljaa sen pojan kanssa, joka oli luvannut antaa boolin häälahjaksi.

Häitä suunnitteleva poika oli kysynyt, voinko toimittaa vihkimisen mainitsematta Jumalaa. En voinut, ja kun lauantaille haluttiin jokin henkikirjoittajaa edullisempi seremonia, lupasin pitää hääpuheen ilman Jumala-sanaa.

Synnäve oli huomannut hiukan ennen kuin oli liian myöhäistä käydä "vihkikeskustelun" parin kanssa, hän oli kysellyt mikä heitä yhdisti ja mitä he odottivat. Kustaa mietti tahtomista, mitä poika oli milloinkin tahtonut ja mitä ei, miten vanhemmat olivat usein antaneet hänelle periksi ja miten hänen oli yhä vaikea tietää mitä tahtoi - vai oliko se sittenkin Kustaa, jolle tahtominen oli vaikeaa?

Pitkin matkaa kohti pohjoista tahdot törmäävät. Äiti on jostain ärtynyt. Synnöve pelästyy ja vaikenee. Kustaa nostaa päätään. Mitäs tässä. Jos äiti haluaa ajaa vaikka muusta oli puhe, niin ajakoon.

Jokaisessa kyläpaikassa kehutaan talo ja talon isäntäväki, Synnöve kehuu muiden mukana. Niin viihtyisää, kaunista, leppoisaa, herkullista, ja onkin. Lapsiaan hän on ollut aina huono kehumaan.


Päästään perille, perjantaina suoraan maistraattiin, anoppilaan vaatteita vaihtamaan, häähuvilalle kukkia keräämään ja asettelemaan, ystävän luokse syömään ja yöksi, ja seuraavana päivänä juhlimaan. Kun suku on paikalla, käydään bestmanin ja sulhasen kanssa vanhan huvilan kuistilla neuvottelu boolin ajankohdasta. Synnöven ehdotuksesta se sekoitetaan, vaikka jäät ovat vielä anopin pakastimessa. Tervetulomaljat tarjoillaan ja kohotetaan ensin suvulle ja hiukan myöhemmin ystäville. Sitten Kustaa puhuu. Puheessa ei tarvita rakkaus-sanaakaan: joskus asiat eivät olekaan monimutkaisia, vaan yksinkertaisia - löytyy ihminen jonka kanssa tulee heti toimeen eikä kummallakaan ole toisen seurassa vaivaantunut olo.

Sitten puhuu sulhasen isä. Hän puhuu sulhasen iloisuudesta ja kiivaudesta ja aistittavissa olevasta rakkaudesta nuorten välillä ja lainaa hengellistä laulua: "Vaan missä onkaan se ihmevoima, / se joka kaksi voi yhdistää? / :,:Niin toisen onnesta toinen nauttii, / ei tuskan hetkellä yksin jää.:,: Se on, oi Herra, niin kallis lahja, / tuo suurin ihmeesi: rakkaus. / :,:Se rauhan lähde, se sielun lämpö / ja onnen oikea perustus.:,:

Sitten bestman: Hän ei puutu sulhasen lapsuuteen ja nuoruuteen, josta vanhemmat olivat antaneet kovin kesyn kuvan, toteaapa vain, että sulhanen on individualisti, jonka kiinnostuksen ja mieltymyksen kohde on ollut lähinnä oma individuaali. Sulhasen mielipide avioliiton tarpeellisuudesta oli äkkiä muuttunut, kun morsian tuli tutuksi. Vastaavaa todistaa morsiamen ystävä morsiamen asenteesta.


Synnöve ei keksi puhumista uusien sukulaisten kanssa. Synnöve miettii, olisiko pitänyt puhua toisin, kun puhetta kehuvat vain äiti ja täti. Kustaa istuu vaiti entisten kälyjensä seuraan ja keskustelee ruokajonossa vanhojen hirsitalojen siirtämisestä.

Kahvin jälkeen sulhasen bändillä on ensiesiintyminen. Neljässä vuodessa he ovat saaneet aikaiseksi kolme kappaletta, jotka sulhanen karjuu mikkiin. Synnövellä häivähtää mielessä, kuinka paljon tuskaa neljässä vuodessa ehtii kertyä neljälle nuorelle miehelle. Kustaa pohdiskelee, mahtaako kyseessä olla parodia tai muu vitsi. Ihmiset ympärillä nauravat. Myös morsiamen sisko karjuu bändinsä säestyksellä myöhemmin illalla. Virolaiset ystävät eivät karju musisoidessaan iltanuotiolla, mutta lähdemme nukkumaan.

Kaikkien mielestä häät olivat hauskat. Minua masentaa aamulla.


Pysähdytään kahdeksi yöksi samaan paikkaan. Synnöveä pyydetään ensimmäisellä aterialla siunaamaan ruoka. Kun Kustaa tekee sen lukemalla ruokalorun, emäntä siunaa muilla kerroilla ruuat itse, kiittää ystävistä ja päivän tapahtumista. Synnöve menee suppuun. Hän ei siis kelpaakaan, kun ei osaa yhtäkkiä äitinsä kuullen ruveta juttelemaan Jumalalle jotain yleispätevää. Hänen tahtonsa ei jaksa törmätä, se sammuu.

Kustaa selailee Tolstoin mietekirjaa, jonka löysi kirjahyllystä: tärkeintä on keskittyä tähän hetkeen ja kirjoja kannattaa lukea vain silloin kun ei ole omia ajatuksia.

Maanantai-iltana veisataan vanhoja virsiä viinin voimalla. Niissäkin kehutaan: ...jo lapsena saan tulla luoksesi, turvaksi annoit rakkaat vanhempani, ystävilleni hyvyyttäs näytä... Synnöve kaipaa loputonta kehumista ja huomaamista. Kustaa kohauttaa sille olkapäitään. Ihmisen olemiselle täytyy olla muutakin pohjaa. Tässä hetkessä eläminen?

Synnöve: Minä olen, kun joku katsoo minua, ihminen, metsä, talo tai peili, puu, viljasiilo tai minuun loukkaantunut ihminen.

Kustaa: Minä olen, kun joku kääntää selkänsä, kun kukaan ei katso, pettymysten ja epätoivon jälkeen, kun ei ole mistä ottaisi kiinni.

Synnöve soisi olevansa niin kuin muutkin ihmiset. Hän sanoo joo, kun keskustelukumppani väittää kaiken olevan hyvin silloin kun ihminen haluaa auttaa muita. Hän ilahtuu jokaisesta kehusta ja pahoittaa mielensä, jos kukaan kuuntelijoista ei näytä olevan samalla aaltopituudella hänen kanssaan. Hän pelkää aiheuttavansa pahennusta kömpelöllä käytöksellään.

Kustaa soisi seisovansa omilla jaloillaan kaatumatta muitten tönäisyistä ja ylpistymättä kehuista. Hän nauttii seurasta jossa voi sanoa mitä mieleen tulee. Hän ilahtuu jokaisesta rehellisestä tilityksestä. Hän pystyy kävelemään korkealla aidanharjalla horjuvan juopon ja häntä alas houkuttelevien ihmisten välistä pysähtymättä ja taakse katsomatta. Hän ilahtuu kieltävästä vastauksesta melkein enemmän kuin myöntyvästä.

Synnöve kaipaa ihmisten seuraa. Hänellä on 80 kaveria Facebookissa. Hän lähettelee viestejä tai soittelee silloin kun siltä tuntuu. Kustaa huokaisee helpotuksesta vierailujen ja viestittelyjen tauottua.

Tänään he kävivät kaksi kaste- ja yhden vihkikeskustelun, lähettivät pari tekstiviestiä ja soittivat viisi puhelua joista kahteen vastattiin.

Sorapolku antaa jalkapohjalle lempeästi periksi. Vasemmalla kukkivat pietaryrtit, maitohorsmat ja järviruoko, varastot ja toimistot kohoavat niiden takana. Oikealla kiiltää tumma raidepari harmaan kivilouheen päällä, lehtipuutaimikko levittäytyy radan jälkeen laajana ennen rekkavarikkoa. Puolessa välin vasemmalla on telttaleiri.

Synnöve kulkee polkua mielellään. Kustaata nolottaa kulkea toisen asunnon läpi. Niinpä he koukkaavat leirin kohdalla lenkin katuja pitkin. Kuljettuaan puiston ympäri he jäävät seisomaan tasoristeykseen. Kustaa haluaisi jatkaa sen yli kotiin toista kautta. Synnöve katselee kutsuvaa sorapohjaa, rusottavaa taivasta ja keltaista kukkaseinää. Ei kai ihminen joka haluaa olla rauhassa leiriydy polun varteen? Kustaa taipuu.

He kulkevat teltan ohi. Päätä kääntämättäkin näkyy keittiö ja varasto katoksen alla. Pienen matkan päässä on olohuone, jossa mies tapaa seisoskella pensaiden keskellä silloin kun ei ole polulla tuijottamassa rataa.

Siinä hän taas on. Kustaa ei hiljennä vauhtiaan, mutta Synnöve sanoo: Hei. Mies vastaa: Hei.