Synnöve pysäytti auton portin eteen nupulakivikadun vasempaan reunaan, koska hänen äitinsä sanoi, että niin voi tehdä. Kustaa kantoi matkalaukun, vaatekassin, kenkäpussin, pari hupparia ja olkalaukun vanhan puutalon portaille. Synnöve palasi autolle hakemaan kännykkänsä, kun äiti huusi hänen peräänsä. Hän haki postin laatikosta ja avasi ulko-oven. Kustaa nosteli tavarat yksi kerrallaan sisälle. Pionin nuppu oli auennut maljakossa. Sohvalla oli villasaali mytyssä, eteisen väliovikin oli ollut kiinni, kukahan pojista oli käynyt. Eteisessä ei tuoksunut vanha puutalo, vaan lasikuitutapetti ja baarikeittiö ja pöly. Kustaata miellytti asunnon eleetön valkoisuus, Synnöveä ahtaus ja sokkeloisuus.


Matkaan oli lähdetty torstaiaamuna anivarhain. Edellisenä iltana Synnövellä oli ollut ystäviä kylässä. Kustaa oli alkanut pakata, kun täti oli soittanut ja kertonut hänen ja äidin olevan oven takana vartin päästä. Hän pakkasi Synnövelle kolme juhlavaatetta varmuuden vuoksi, mutta unohti korut ja polvisukat.

Synnöve oli ollut kahden vaiheilla, mennäkö pojan häitä valmistelemaan etukäteen morsiamen kotipaikkakunnalle vai matkatako tässä seurassa. Lopulta hän oli kuunnellut Kustaata, jonka mielestä lasten kuului saada hoitaa itse omat asiansa ja häänsä. Synnöve oli luvannut kerätä luonnonkukkia pöytäkoristeiksi matkan varrelta. Äiti oli hommannut Synnöven pyynnöstä ämpäreitä, lasipurkkeja ja koristenauhaa kukkia varten. Vastaavasti Synnöve oli ollut hommaamassa viinaa ja boolimaljaa sen pojan kanssa, joka oli luvannut antaa boolin häälahjaksi.

Häitä suunnitteleva poika oli kysynyt, voinko toimittaa vihkimisen mainitsematta Jumalaa. En voinut, ja kun lauantaille haluttiin jokin henkikirjoittajaa edullisempi seremonia, lupasin pitää hääpuheen ilman Jumala-sanaa.

Synnäve oli huomannut hiukan ennen kuin oli liian myöhäistä käydä "vihkikeskustelun" parin kanssa, hän oli kysellyt mikä heitä yhdisti ja mitä he odottivat. Kustaa mietti tahtomista, mitä poika oli milloinkin tahtonut ja mitä ei, miten vanhemmat olivat usein antaneet hänelle periksi ja miten hänen oli yhä vaikea tietää mitä tahtoi - vai oliko se sittenkin Kustaa, jolle tahtominen oli vaikeaa?

Pitkin matkaa kohti pohjoista tahdot törmäävät. Äiti on jostain ärtynyt. Synnöve pelästyy ja vaikenee. Kustaa nostaa päätään. Mitäs tässä. Jos äiti haluaa ajaa vaikka muusta oli puhe, niin ajakoon.

Jokaisessa kyläpaikassa kehutaan talo ja talon isäntäväki, Synnöve kehuu muiden mukana. Niin viihtyisää, kaunista, leppoisaa, herkullista, ja onkin. Lapsiaan hän on ollut aina huono kehumaan.


Päästään perille, perjantaina suoraan maistraattiin, anoppilaan vaatteita vaihtamaan, häähuvilalle kukkia keräämään ja asettelemaan, ystävän luokse syömään ja yöksi, ja seuraavana päivänä juhlimaan. Kun suku on paikalla, käydään bestmanin ja sulhasen kanssa vanhan huvilan kuistilla neuvottelu boolin ajankohdasta. Synnöven ehdotuksesta se sekoitetaan, vaikka jäät ovat vielä anopin pakastimessa. Tervetulomaljat tarjoillaan ja kohotetaan ensin suvulle ja hiukan myöhemmin ystäville. Sitten Kustaa puhuu. Puheessa ei tarvita rakkaus-sanaakaan: joskus asiat eivät olekaan monimutkaisia, vaan yksinkertaisia - löytyy ihminen jonka kanssa tulee heti toimeen eikä kummallakaan ole toisen seurassa vaivaantunut olo.

Sitten puhuu sulhasen isä. Hän puhuu sulhasen iloisuudesta ja kiivaudesta ja aistittavissa olevasta rakkaudesta nuorten välillä ja lainaa hengellistä laulua: "Vaan missä onkaan se ihmevoima, / se joka kaksi voi yhdistää? / :,:Niin toisen onnesta toinen nauttii, / ei tuskan hetkellä yksin jää.:,: Se on, oi Herra, niin kallis lahja, / tuo suurin ihmeesi: rakkaus. / :,:Se rauhan lähde, se sielun lämpö / ja onnen oikea perustus.:,:

Sitten bestman: Hän ei puutu sulhasen lapsuuteen ja nuoruuteen, josta vanhemmat olivat antaneet kovin kesyn kuvan, toteaapa vain, että sulhanen on individualisti, jonka kiinnostuksen ja mieltymyksen kohde on ollut lähinnä oma individuaali. Sulhasen mielipide avioliiton tarpeellisuudesta oli äkkiä muuttunut, kun morsian tuli tutuksi. Vastaavaa todistaa morsiamen ystävä morsiamen asenteesta.


Synnöve ei keksi puhumista uusien sukulaisten kanssa. Synnöve miettii, olisiko pitänyt puhua toisin, kun puhetta kehuvat vain äiti ja täti. Kustaa istuu vaiti entisten kälyjensä seuraan ja keskustelee ruokajonossa vanhojen hirsitalojen siirtämisestä.

Kahvin jälkeen sulhasen bändillä on ensiesiintyminen. Neljässä vuodessa he ovat saaneet aikaiseksi kolme kappaletta, jotka sulhanen karjuu mikkiin. Synnövellä häivähtää mielessä, kuinka paljon tuskaa neljässä vuodessa ehtii kertyä neljälle nuorelle miehelle. Kustaa pohdiskelee, mahtaako kyseessä olla parodia tai muu vitsi. Ihmiset ympärillä nauravat. Myös morsiamen sisko karjuu bändinsä säestyksellä myöhemmin illalla. Virolaiset ystävät eivät karju musisoidessaan iltanuotiolla, mutta lähdemme nukkumaan.

Kaikkien mielestä häät olivat hauskat. Minua masentaa aamulla.


Pysähdytään kahdeksi yöksi samaan paikkaan. Synnöveä pyydetään ensimmäisellä aterialla siunaamaan ruoka. Kun Kustaa tekee sen lukemalla ruokalorun, emäntä siunaa muilla kerroilla ruuat itse, kiittää ystävistä ja päivän tapahtumista. Synnöve menee suppuun. Hän ei siis kelpaakaan, kun ei osaa yhtäkkiä äitinsä kuullen ruveta juttelemaan Jumalalle jotain yleispätevää. Hänen tahtonsa ei jaksa törmätä, se sammuu.

Kustaa selailee Tolstoin mietekirjaa, jonka löysi kirjahyllystä: tärkeintä on keskittyä tähän hetkeen ja kirjoja kannattaa lukea vain silloin kun ei ole omia ajatuksia.

Maanantai-iltana veisataan vanhoja virsiä viinin voimalla. Niissäkin kehutaan: ...jo lapsena saan tulla luoksesi, turvaksi annoit rakkaat vanhempani, ystävilleni hyvyyttäs näytä... Synnöve kaipaa loputonta kehumista ja huomaamista. Kustaa kohauttaa sille olkapäitään. Ihmisen olemiselle täytyy olla muutakin pohjaa. Tässä hetkessä eläminen?