Sorapolku antaa jalkapohjalle lempeästi periksi. Vasemmalla kukkivat pietaryrtit, maitohorsmat ja järviruoko, varastot ja toimistot kohoavat niiden takana. Oikealla kiiltää tumma raidepari harmaan kivilouheen päällä, lehtipuutaimikko levittäytyy radan jälkeen laajana ennen rekkavarikkoa. Puolessa välin vasemmalla on telttaleiri.

Synnöve kulkee polkua mielellään. Kustaata nolottaa kulkea toisen asunnon läpi. Niinpä he koukkaavat leirin kohdalla lenkin katuja pitkin. Kuljettuaan puiston ympäri he jäävät seisomaan tasoristeykseen. Kustaa haluaisi jatkaa sen yli kotiin toista kautta. Synnöve katselee kutsuvaa sorapohjaa, rusottavaa taivasta ja keltaista kukkaseinää. Ei kai ihminen joka haluaa olla rauhassa leiriydy polun varteen? Kustaa taipuu.

He kulkevat teltan ohi. Päätä kääntämättäkin näkyy keittiö ja varasto katoksen alla. Pienen matkan päässä on olohuone, jossa mies tapaa seisoskella pensaiden keskellä silloin kun ei ole polulla tuijottamassa rataa.

Siinä hän taas on. Kustaa ei hiljennä vauhtiaan, mutta Synnöve sanoo: Hei. Mies vastaa: Hei.