Kun Kustaa ja Synnöve näyttävät toistaiseksi sulautuneen yhteen, siirryn siksi aikaa keskustelemaan itseni sijasta vaikenevan seurakunnan kanssa Kirkon kyökkiin muiden muassa.

Tulin juuri siskonpojan häistä. Olin rauhassa juuri niin hiljainen ja yksinäinen kuin olin ja viihdyin hyvin. Taisivat Synnöve ja Kustaa olla yhtä.

Kustaa: Mihin sinä siinä minua tarvitset?

Kustaa: Mitä sinä minussa rakastat?

Synnöve: Sitä että olisin kuin sinä, tai sinun puheesi. Eläisin tässä hetkessä.

Synnöve: En jaksaisi nousta ja aloittaa uutta päivää. Näetkö kuinka turhaa kaikki on? Ihmiset kulkevat toistensa ohi paljonkaan toisiaan ymmärtämättä. Jos joku hetkeksi ilahtuukin seurassasi, hetki on pian ohi.

Kustaa: Kaikki on turhaa ja juuri siksi kaunista ja kevyttä. Yhtä hyvin voin nousta sängystä ja tehdä jotakin kuin olla nousematta.

Synnöve: Mitähän sinne seurakunnan blogiin voisi kirjoittaa?

Kustaa: Jotain ystävällistä ja seurallista ja yhteisöllistä varmaan.

Synnöve: Ja sinä sanot noin. Minä kirjoitin jo naisten illasta nettisivujen uutisiin päivällä. Ja miesten syyshuollosta.

Kustaa: No vastarannan kiiski -ajatuksia sitten.

Synnöve: Kukahan sitä lukee? Käyköhän siellä enää työkavereista muita kuin Pirjo ja Eero, jotka sinne kirjoittaakin?

Kustaa: Varminta kai sitten kirjoittaa satunnaiselle kävijälle.

Synnöve: Mikä sellaista voisi kiinnostaa?

Kustaa: Kirjoita uusista ilmoitustauluista. Tiedottamisesta. Mainosläpysköiden tarpeellisuudesta.

Synnöve: Huomenna tai joskus. Ehkä.

Synnöve: Minä vain rakastan sinua, älä anna sen häiritä itseäsi.


Synnöve: Rakastatko sinä minua?

Kustaa: Mitä sinä tarkoitat rakastamisella?

Synnöve: Hetkellisiä lämpimiä tunteita, kun näet minut tai ajattelet minua.

Kustaa: Kun minä näen sinut kiukuttelemassa itsellesi ja minulle, minä pelkään sinua. Pelkään että tapat itsesi tai satutat minua tai muita.

Synnöve: Pelkäät vaikka minä juuri silloin tarvitsisin eniten lämpöä.

Kustaa: Pelko lamauttaa. Pelätessäni haluan vain pois.

Synnöve: Milloin sitten viihdyt lähelläni?

Kustaa: Silloin kun emme kumpikaan kiinnitä huomiota itseen tai edes toiseen. Kun kaikki on hyvin.

Synnöve: Silloinko rakastat minua?

Kustaa: Silloin ei ole sinua ja minua. Vain rakkaus on.

Synnöve: Mutta kaikkihan on hyvin aina, pohjimmiltaan. Silloinkin kun kiukuttelen.

Kustaa: Miten niin?

Synnöve: Kun kiukuttelen, annan sanat pahalle ololleni eikä sillä enää ole valtaa minuun, ja haluni tehdä pahaa laantuu.

Kustaa: Silloin kun minä annan sanat pahalle ololleni, se saa vallan minusta.

Synnöve: Minut ne vapauttavat. Useimmiten kun olen sanonut jotain, huomaan erehtyneeni.

Kustaa: Sanoilla voi olla valtava voima. Nekin ovat tekoja.

Synnöve: Kun sinä olet vihainen ja näytät sen, minä tulen iloiseksi. Olet silloin olemassa.

Kustaa: Niin, tai ainakin suhteessa sinuun.