Synnöve: Minä tarvitsen ihmisen joka näkee minut kokonaisena tunteineni, tahtoineni, älyineni, kaikkineni. Tarvitsen ainakin hetkittäin. Lauantain ruokapöydässä sain olla mitä olin, ja toivottavasti muutkin. Sanomisiltani ei suljettu korvia.
Kustaa: Minä en sano tuohon mitään.
3 kommenttia:
Pakeneeko Kustaa puhumattomuuteen? Eikö hänenkin tarpeensa ole sama?
Eikö jotain tällaista jokainen pyydä kun Herralta: käännä katseesi ja näe minut kokonaan.
Tekstisi on niin osuvaa ja herkkää, ajatukset lähtevät lentoon usein, mutta tuntuu väärältä kommentoida, rikkoa jatkuvan vuoropuhelun eheys.
Nähdyksi tuleminen on myös kamalaa. Joutuu tarkistamaan omia käsityksiään itsestä. On helpompi filosofoida, ettei itseä oikeastaan ole edes olemassa.
Kommentit ovat nähdyksi tulemista, kiitos niistä!
Lähetä kommentti