Synnöve: Mitäs sanot, kun Ahti kirjoittaa, että muuta elämää ei ehkä olekaan kuin menneen ja tulevan elämisen ikävä, ja sinä aina väität, että on vain tämä hetki?

Kustaa: Mmm, sinua tuo miellyttää, kun hehkut milloin menneitten hetkien muistamisesta, milloin tulevan kuvittelusta.

Synnöve: Niin, saan siitä energiaa. Onko sillä väliä mistä energiansa saa?

Kustaa: Ahti kirjoittaa myös, että ilo on henkilökohtaisen ponnistelun tulos, ja ihmisen vaikein puuha on siinä, että avaa sen oven, johon oma nimi on kirjoitettu, avaa sen niin auki, että toisenkin ilo voi astua sisään.

Synnöve: Niinpä. Vaikka olisin itse iloinen, minun on vaikea jakaa iloani muille, tai ottaa toisen iloa vastaan. Iloni syntyy ehkä siitä, että koetan olla rehellinen ihmisille. Se on vaikeaa, eikä siitä yleensä saa kiitosta muilta. Itselle se usein kuitenkin tuottaa tyydytystä, lopulta, vaikka ensin nolottaisikin.