Mitä huomasinkaan.

Kustaa: Mitä pelkäät pelätessäsi toisen raivoa tai väärin ymmärretyksi tulemista?

Synnöve: Illuusioiden katoamista, omien ajatusrakennelmieni kaatumista, tyhjää. Toisen ajatusrakennelmien kaatamista, mielipahan tuottamista, kaaosta.

Kustaa: Tyhjä ja kaaos ovat elämää.

Synnöve: Jumala loi kaaokseen järjestyksen.

Kustaa: Järjestys on hetkellistä. Ainakin ihmiselle, joka ei pysty lakia noudattamaan koskaan loppuun asti. Jumalalle se kenties onkin lopullista.

Synnöve: Armo laittaa asiat järjestykseen yhä uudestaan?

Kustaa: Niin, kaaoksen kautta.

Kustaa ja Synnöve saivat yhteistuumin ja Hannelen tavallisuus- ja arkisuustoiveen kannustamana aikaan jonkinmoisen adventtisaarnan. Seurakunnan martat kiittivät.

Kustaa: Miksei. Ahti kirjoittaa: "Meidän on itse opittava ajattelemaan - meidän on pakotettava itsemme ajattelemaan ja kunnioittamaan toista ihmistä. Ajatteleminen on työtä, jonka avulla synnytetään ajattelua. On opittava kuvittelemaan, että toinen ihminen osaa itse ajatella. Tällaisia ihmeitä olen nähnyt. Olen nähnyt, miten typeryys muuttuu ajattelun kirkkaudeksi pelkästään siten, että se kuvitellaan mahdolliseksi ja että siihen annetaan lupa. On olemassa ihmisiä, joiden seurassa tyhmä menettää pelkonsa ja häpeänsä. Kuvitelkaa ne ihastuttavat kasvot. Kuunnelkaa onnetonta, joka hämmästyneenä sanoo: "Hei, sinäpä olet kummallinen. Taidat pitää minua ihmisenä!"

Synnöve: Jätit naistenpiirissä lukematta rintahaarniskan selityksen lopun: "Etsin Jumalaa, mutta en löytänyt häntä. Etsin omaa sieluani, mutta en ymmärtänyt sitä. Etsin veljeäni – ja löysin kaikki kolme." Mitä jos kokeilisit?

Synnöve: Eilisessä hiippakunnan papiston remonttipäivässä joku alustajista veti ajatuksensa yhteen sanomalla, että vuorovaikutuksesta löytyvät kaikki ratkaisut kaikkiin ongelmiin. Dekaanikin veti koko päivän yhteen puhumalla vuorovaikutuksesta neljään suuntaan: evankeliumiin ja sen miettimiseen mitä se oikein on, arkeen ja tavallisen elämän lukutaitoon (mitä itketään, mistä iloitaan), omaan kieleen (miten ihmiset sanoittavat elämäänsä) ja Jumalaan, joka siis on hänelle elävä persoona, jonka edessä voi olla.

Kustaa: Mihin tässä kaikessa vuorovaikutuksen korostuksessa jää tilaa ihmisen yksinäisyyden tarpeelle?

Synnöve: Ehkä siinä, että asioita tulisi ajatella itse? Tai Jumalan edessä olemisessa?

Kustaa: Minä haluaisin ajatella itse. Yhtenä iltana ajattelin appelsiinia. Haluaisin ajatella myös Jumalaa itse.

Synnöve: Kaarlo sanoi taas tänään, ettei diggaa sellaista Jumalaa, joka ei ole persoona, ja jonka puhuteltavissa tai edessä ei voi olla. Entäs sinä?

Kustaa: Luin eilen naistenpiirissä Pyhän Patrikin rintahaarniskan: "Kristus kanssani, Kristus sisälläni, Kristus takanani, Kristus edessäni, Kristus vierelläni, Kristus voittajani, Kristus lohduttajani ja vahvistajani, Kristus allani, Kristus ylläni, Kristus levossa, Kristus vaarassa, Kristus kaikkien rakkaitteni sydämessä, Kristus ystävän ja vieraan suussa" sekä David Adamin kokoaman selityksen sille. Pyysin itse kutakin kuulostelemaan, minkä kohdan on itse kokenut. Ajattelin lukiessani, että olen ehkä kokenut tuon kaiken, mutta en koe sitä koko aikaa. Uskon siihen silti.

Synnöve: Onko Kristus sinulle persoona jonka edessä tai puhuteltavana voit olla?

Kustaa: On välillä. Välillä uskallan ajatella, etten elä enää minä vaan Kristus minussa. Silloin ei oikein voi puhutella tai olla edessä.