tiistai 10. marraskuuta 2009

Kirsti (kommentissa): Ilmeisesti ymmärrämme eri tavalla sanan "jakaa". Minulle siihen ei automaattisesti sisälly ajatusta, että ollaan samaa mieltä, tosin ymmärrän että jakamista käytetään siinäkin merkityksessä. - Minusta rinnakkain kukkiminen on jakamista heti jos toinen katsoo. Jos toinen ei katso, eikä välitä, en tiedä mitä iloa minulle siitä on, että kukitaan rinnakkain.

Synnöve: Riittääkö sulle, että joku katsoo? Etkö kaipaa, että joku myös ymmärtäisi? Kehutaanpa minua tai moititaan, minulle jää se kipu, ettei kukaan ymmärrä loppuun asti, minä itsekään.

Kustaa: Ihmisenä olemisen kipu.

Synnöve: Ihmisen kaipaus.

maanantai 9. marraskuuta 2009

Kirsti (kommentissa): No joo, mut kun me ei olla kukkia eikä puita. Vois tietty olla kiva olla kukkana tai puuna tai vaikka paviaaniana, niin pääsisi vähemmällä. Mutta kun ollaan ihmisiä, niin kyllä se kukkimisen ilo vaan vähän vajaaksi jää, jos ei ole ketään joka siitä kukkimisesta ilahtuu tai edes ärtyy.

Kustaa: Niin niin. Vaikka toisen totuutta ei ymmärtäisikään, sen voi nähdä ja sitä voi kunnioittaa. Kaksi ihmistä voi kukkia rinnakkain omanlaisiaan juttuja, ehkä toisiaan ruokkienkin, ja silti heidän ainutlaatuisuutensa voi säilyä.

Synnöve: Epäsuotuisassa tapauksessa toinen elää toisen kautta. Sitä en enää halua.
Kustaa: Ahti kirjoittaa: "Jokaisen ihmisen tosilause on aina ainutlaatuinen ja se on tunnistettavissa vain sen pysyvästä energiasta. Tosilause elää. Totuus ei voi olla käyttökelpoinen muuhun kuin sen itsensä, elävän, tunnistamiseen. Tämä hylätty ja käyttökelvoton on ihmisen minuuden rakentamisen kulmakivi. Ei ihminenkään voi olla pelkästään hyödyllinen, työläinen, robotti - ihmisen on saatava myös olla olemassa. Itse."

Synnöve: Auts! Mitä iloa on yksityisestä totuudesta jota kukaan muu ei jaa kanssani?

Kustaa: Kukan ilo tai puun, kukkimisen ilo. Elät ja ilmaiset itseäsi, siinä kaikki.

torstai 29. lokakuuta 2009

Synnöve: Risto näkee jumalan huudon jokaisen ihmisen syvimmässä, Kirsti lumoutuu jokaisen kirjoittajaoppilaansa jostakin lauseesta. Mitä sinä näet ihmisessä?

Kustaa: Usein en mitään. Tyhjän, ja mielistyn siihen, kuvitelmaan, etten ole toista ihmistä määritellyt lainkaan. Toisinaan taas näen hyvän ja pahan yhtaikaa.

Synnöve: Minä näen usein jonkun pelkästään hyvänä tai pelkästään pahana, näen voimakkaasti hetken ajan, ja kun hetki on ohi, en enää tiedä, mitä näin tai oliko se mitenkään totta.

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Synnöve: Minä tarvitsen ihmisen joka näkee minut kokonaisena tunteineni, tahtoineni, älyineni, kaikkineni. Tarvitsen ainakin hetkittäin. Lauantain ruokapöydässä sain olla mitä olin, ja toivottavasti muutkin. Sanomisiltani ei suljettu korvia.

Kustaa: Minä en sano tuohon mitään.

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Kustaa: Kyse on näkemisestä ja toisten kunnioittamisesta. Kaikki on jo tässä.
Synnöve: Kolme pojistani, miniä ja miniäehdokas olivat eilen syömässä. Ruoka oli myöhässä niin kuin aina, ja niin oli suurin osa ruokailijoistakin, tapansa mukaan. Mutta nyt se ei enää haitannut minua. Eikä kenelläkään ollut liioin kiire pois pöydästä, ei edes minulla.

Yöllä näin unta rippikoulusta. En saanut rippikoululaisia kiinnostumaan tunnilla istumisesta, vaan he lähtivät koko ajan pois tekemään muuta. Lopulta roikuin jonkun pojan kurkussa kiinni, ja joku toinen laittoi sormensa sieraimiini. Aikani rähistyäni en enää koettanut määrätä, mitä piti tehdä, vaan aloin kysellä, ketä kiinnostaisi mikäkin homma.