Synnöve: Minä vain rakastan sinua, älä anna sen häiritä itseäsi.


Synnöve: Rakastatko sinä minua?

Kustaa: Mitä sinä tarkoitat rakastamisella?

Synnöve: Hetkellisiä lämpimiä tunteita, kun näet minut tai ajattelet minua.

Kustaa: Kun minä näen sinut kiukuttelemassa itsellesi ja minulle, minä pelkään sinua. Pelkään että tapat itsesi tai satutat minua tai muita.

Synnöve: Pelkäät vaikka minä juuri silloin tarvitsisin eniten lämpöä.

Kustaa: Pelko lamauttaa. Pelätessäni haluan vain pois.

Synnöve: Milloin sitten viihdyt lähelläni?

Kustaa: Silloin kun emme kumpikaan kiinnitä huomiota itseen tai edes toiseen. Kun kaikki on hyvin.

Synnöve: Silloinko rakastat minua?

Kustaa: Silloin ei ole sinua ja minua. Vain rakkaus on.

Synnöve: Mutta kaikkihan on hyvin aina, pohjimmiltaan. Silloinkin kun kiukuttelen.

Kustaa: Miten niin?

Synnöve: Kun kiukuttelen, annan sanat pahalle ololleni eikä sillä enää ole valtaa minuun, ja haluni tehdä pahaa laantuu.

Kustaa: Silloin kun minä annan sanat pahalle ololleni, se saa vallan minusta.

Synnöve: Minut ne vapauttavat. Useimmiten kun olen sanonut jotain, huomaan erehtyneeni.

Kustaa: Sanoilla voi olla valtava voima. Nekin ovat tekoja.

Synnöve: Kun sinä olet vihainen ja näytät sen, minä tulen iloiseksi. Olet silloin olemassa.

Kustaa: Niin, tai ainakin suhteessa sinuun.