Kirsti (kommentissa): Kustaa, minulle nämä ovat käytännöllisiä kysymyksiä. Hienot sisäiset löydöt kiinnostavat minua jos näen niiden toimivan toisen ihmisen elämässä. Jos ne eivät näytä toimivan, suhtaudun niihin skeptisesti, vaikka ne kuulostaisivat kuinka hienoilta.

Sinä sanot, että nämä ajatukset toimivat elämässäsi.Tietysti otan huomioon että olen ymmärtänyt jotain väärin. On kuitenkin myös niin, että toinen ihminen voi nähdä meistä asioita, joita emme itse näe, tai emme halua myöntää itsellemme. On siis mahdollista, että minä näen sinussa jotain sellaista, jolle itse olet sokea. Tämä luonnollisesti pätee myös toisin päin, toisin sanoen että minä olen sokea itselleni, ja joku toinen voi nähdä tarkemmin.

Sanot, etten auttanut sinua syvemmälle löytöihisi. Oletko varma? Onko myötäsukaisuus ainoa tapa auttaa ihmistä syvemmälle löytöihinsä?

Kustaa: Myönnät käsittääkseni, että kumpikin koemme maailman välillä yksinäisenä paikkana ja välillä emme. Kuvitellaan että se on sitä puoliksi ja puoliksi. Eikö silloin ole oikeassa sekä se, joka mainitsee ensin yksinäisyyden että se joka näkee sen vasta yhteisten hetkien jälkeen?

En haikaile myötäkarvaan silittämisen perään, vaan erilaisuuden kunnioittamista. Että kertoisit miten itse koet asiat ilman että se vaikuttaisi ainoalta mahdolliselta tavalta ja nostattaisi minut puolustuskannalle. Sinun seurassasi olen usein nauttinut juuri siitä, mutta en nyt. Voi olla että ymmärrän kommenttisi väärin. Ehkä tulkintaani värittää se, että olet sanonut pitäväsi Synnövestä mutta et minusta. Toki tämä keskustelu auttaa minua ymmärtämään itseäni paremmin, mutta samaan tulokseen voisi käsittääkseni päästä miellyttävämminkin.

Synnöve: Minua on viisikymmentä vuotta neuvottu olemaan aktiivisempi ja sosiaalisempi. Se on saanut minut käpertymään itseeni entistä enemmän, kunnes olen tajunnut ihmisten näkevän minussa enemmän itseään kuin minua. Mutta kun annan luvan itselleni olla välillä mörtsi, olo helpottuu usein aika piankin. Toisinaan se taas vaatii, että saan sanoa apean oloni jollekulle sanoiksi ennen kuin se katoaa.

Periaatteessa myönnän ja olen paljon itsekin puhunut siitä, että ihmiselle tekee viime kädessä hyvää kuulla ns. ikäviäkin asioita itsestään, nähdä itsensä toisen silmin. Käytännössä olen sitä itse kuitenkin aika huonosti sietänyt. Sillä olenhan myös itseni paras tuntija, vaikka välillä erehdynkin.

Kustaa: Minulla on muutama vahva kokemus siitä, kuinka kaikesta irtipäästäminen on tuonut elämään iloa. Millaisena sinä sitten näet elämäni, Kirsti, mikä siinä ei toimi vaikka väitän niin?

Synnöve: Tänään taisin puhua viimeisen kerran naispappeuden vastustamisestani julkisesti. Taitaa olla aika jättää se vaihe lopultakin taakseni.

21:59

Synnöve: Ehkä myös muiden ihmisten elämien parantelu, jos he eivät sitä itse pyydä. Silloin kun oma elämäni takkuaa pahiten, taidan olla herkin neuvomaan muita.