Synnöve: On niin vaikeaa tietää, mitä itse ajattelee. Eilisessä kastejuhlassa tunsin kyllä, kuinka ihmiset kuuntelivat minua intensiivisesti, mutta kun kukaan ei sanonut mitään, epäilin, että minut oli taas ymmärretty väärin, pahastuttukin ehkä. Ajattelin puhuneeni jollain lailla väärin. Tänään hoitelin vielä lapsen isän kanssa paperiasioita ja kysäisin juhlasta. Kaikki olivat tykänneet ja kehuneet kovasti, tiedä sitten mitä. Mielialani kuitenkin nousi.

Kustaa: Ensimmäinen tulkintasi ihmisistä näyttää olevan, ettet kelpaa heille. Ehkei sinun kannattaisi uskoa ensivaikutelmaasi. Kirstikin piti keskusteluamme kiinnostavana, vaikka muuta pelkäsit.

Synnöve: Huomenna pitäisi puhua naispappeuden vastustamisen varjoista. Tuohon tapaani suhtautua ihmisiin naispappeuden vastustaminen sopi hyvin. Kaikki olivat syntisiä eikä kukaan kelvannut viime kädessä. Omaan itseen ja omaan arviointiin ja ajatteluun ei siksi voinut luottaa. Tarvittiin ulkopuolinen auktoriteetti, jolle olla mitään kyselemättä kuuliainen. Tarvittiin luotettavat opettajat.

Kustaa: Opettelit sitten kuuntelemaan itseäsi, tunteitasi, tahtoasikin.

Synnöve: Ainakin yritin. Tunteeni ja tahtoni vain heilahtelevat ja vaihtelevat.

Kustaa: Opettelit luopumaan niistä, olemaan tyhjä.

Synnöve: Tyhjyys täyttyy milloin milläkin.

Kustaa: Niin aina, tässä elämässä. Odotitko lopullista rauhaa?

Synnöve: Niin kai, on vaikea suostua sekä liikkeeseen että lepoon. Helpompi olisi keskittyä vain toiseen.